Renny: ”Pidän Johannaa kädestä koko synnytyksen ajan”

Renny ja Johanna Harlin odottavat ensimmäistä pienokaistaan, joka syntyy heinäkuussa. Pari kertoili elämästään ja odotuksestaan Hymy-lehden haastattelussa, jonka voi lukea Marja Nymanin kirjoittamana painetusta lehdestä tai näköislehdestämme.

Pari asuu tällä hetkellä Thessalonikissa, Kreikassa.

– Olemme tosi onnellisia ja kiitollisia. Täällä Kreikassa on hyvät lääkärit, ja meistä pidetään hyvää huolta. Toki mietimme, että miten työtouhujen keskellä raskaus vaikuttaa kahden ihmisen kanssakäymiseen, parisuhteeseen, seksuaalisuuteen ja kaikkeen intiimiin läheisyyteen. Se onkin vaikuttanut pelkästään positiivisesti, Renny naurahtaa.

Renny ja Johanna Harlin tapasivat Luokkakokous 3 – Sinkkuristeily -elokuvan kuvauksissa Suomessa. Renny ohjasi elokuvan, ja Johannalla oli siinä pieni sivurooli. Rakkaus roihahti heti. Pariskunta on sittemmin saanut kohdata ennakkoluuloja suuren ikäeronsa takia. Renny on 62 vuotta ja Johanna 28. Heitä itseään se ei häiritse, sillä rakkaus ei katso ikää.

– Ihmisten ihmettely hämmentää meitä siksi, että ikäero ei näy arjessamme. En osaa nimetä yhtään asiaa, mihin se vaikuttaisi, Johanna sanoi jo suhteen alussa.

Pariskunnan esikoinen tuskin jää viimeiseksi, jos kaikki käy hyvin.

– Minä olen puhunut parista kolmesta, Johanna jopa neljästä tai viidestä lapsesta, Renny nauraa.

– Olen ehdottomasti menossa mukaan synnytykseen. Pidän Johannaa kädestä. Olen ehkä ensimmäinen, joka pyörtyy synnytyssalissa.

The Harlins -reality alkaa maksuttomassa MTV-palvelussa 27. huhtikuuta.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Johanna Harlin, Renny Harlin

Kommentit

Oma kommentti