Riita Jani Sievisen kotona – poliisi soitettiin paikalle!

Susanna Sievinen ja Jani SievinenPoliisia tarvittiin avuksi ex-urheilija Jani Sievisen ja hänen ex-vaimonsa Susannan välille äityneeseen riitaan sunnuntaina Nummelassa.

Poliisi käväisi paikalla Janin omakotitalon pihalla klo 22 jälkeen, kun hänen ex-vaimonsa oli soittanut virkavallan avuksi. Kyseessä oli lasten tapaamisjärjestelyihin liittyvä eripura.

Hymyn tietojen mukaan Susanna Sievinen oli päätynyt soittamaan poliisille, kun lapset olivat äitinsä luona vietetyn viikon päätteeksi palanneet toiseen kotiinsa klo 18 jälkeen, mutta paikalla olikin lastenhoitaja, eikä isä. Susanna Sievinen sai asiasta tiedon muutamaa tuntia myöhemmin.

-En halua kommentoida tätä enempää julkisuudessa, mutta myönnän kutsuneeni virkavallan paikalle. Minulla on yhteishuoltajuus lapsista Janin kanssa, ei muiden, Susanna Sievinen painottaa Hymy-lehdelle.

Asia ratkesi Jani Sievisen tultua paikalle.

 

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Susanna Sievinen, Jani Sievinen

Kommentit

Nyt on sitten ex-rouva tullut toisiin aatoksiin ja epäilemäni ”en kommentoi” -linja on pyörretty. Ei mennyt monta päivää. Taisi entinen rouva lukea tai saada viestejä, että hänen toimintaansa ei tällä(kään) kertaa sympatiseerata. Nyt pyytelee jo julkisesti anteeksi Janilta ja hänen perheeltään, ainakin Iltalehden nettiversion mukaan.
Tärkeääkö tässä on nyt se, että HÄN pääsee lehteen tavalla tai toisella? Jos olisin joutunut syystä tai toisesta kutsumaan poliisit paikalle (ja vielä entisen mieheni kotiin!) olisin asiasta tosi hiljaa. Janista ja uudesta perheestään oli julkaistu Seiskassa söpöjä kuvia haastattelun kera. Siis samaisessa laatulehdessä, joka ennenvanhaan julkaisi söpöjä perhekuvia Susannasta miehensä ja lastensa kanssa. Lisäksi julkisuuteen on tullut Tukiaista, AMB:tä, Martinaa ja Eskoa vauvoineen ynnä uutta missiä poikaystävineen, että tällainen 90-luvun lopun julkkis jää vereksen voiman varjoon. Siitäkö tässä on myös kyse?
Olen kovasti huolissaan Sussun lapsista. He joutuvat taas kerran tunnemyrskyn ehkä pilkan kohteeksi, kun äiti on pistänyt ranttaliksi.MIten asia puretaan heidän kanssaan, eikö olisi jo ammattiavun paikka? Äiti ei lähtenyt tosin Kreikkaan tällä kertaa. Lapsille olisi parasta, että vanhempansa ja isän uusi kumppani ei eläisi elämäänsä julkisuudessa vaan hankkisivat rehellistä työtä ja eläisivät tavallista perhe-elämää. Julkisuus on huumetta…

Se paikalla ollut vastaanottaja ei ollut edes mikään lastenhoitaja, vaan lasten isoäiti Iltalehden mukaan:

”Susanna Sievinen soitti tiistaina poliisit paikalle, kun hänen ja Janin yhteisiä lapsia vastassa ei ollutkaan Jani vaan lasten isoäiti”.

Mutta ei voinut antaa lapsia heidän isoäidilleen. Vittu mitä paskaa.

”lapset olivat äitinsä luona vietetyn viikon päätteeksi palanneet toiseen kotiinsa klo 18 jälkeen, mutta paikalla olikin lastenhoitaja, eikä isä. Susanna Sievinen sai asiasta tiedon muutamaa tuntia myöhemmin.”
”Poliisi käväisi paikalla Janin omakotitalon pihalla klo 22 jälkeen, kun hänen ex-vaimonsa oli soittanut virkavallan avuksi.”

Siis kuka ne lapset on ylipäänsä vienyt ku ex-rouva sai tiedon muutamaa tuntia myöhemmin ettei isä ollut paikalla?

Siis olenko mä nyt ymmärtänyt oikein? Tämä muija oli tuomassa lapsia takaisin isälleen hänen luonaan vietetyn viikon jälkeen, vastassa oli isän sijasta lasten oma isoäiti. Ja muija soitti poliisille?? Siis onko sillä ihan kaikki ruuvit päässä kohdallaan?! Onko tämä isoäiti, siis Jani Sievisen äiti Marita Sievinen, todella niin kaamea henkilö, että hänen huostaansa ei voi lapsenlapsia uskoa? En usko tuohon, enkä todellakaan ole sellaista kuvaa hänestä saanut. Eikö lasten isoäiti kuulu perheeseen? Ja tosiaan rakastavaa, kypsää ja epäitsekästä käytöstä puolestaan tältä naiselta jättää lapset kuin nallit kalliolle, kun itse rynnisti Kreikkaan pitämään hauskaa jonkun itseään puolta nuoremman ”Dimin” kanssa – ai niin, ”suurta kansainvälistä uraahan” hän siellä loi! Asiakkaat kuulemma Versacen tasoa ja sitä luokaa…

En ota kantaa siihen, missä lasten isä mahdollisesti oli, koska en henkilökohtaisesti tunne tapausta, mutta mielestäni juttuun olisi jo sosiaaliviranomaisten puututtava. Lapsista on tehty pelkkiä lyömäaseita ja pelinappuloita, ovat varmasti nähneet ja kokeneet jo aivan liikaa. Ensin tämän ex-pariskunnan tappeluita ja ties mitä ja minkälaista elämänmenoa seuranneet vuosikausia vierestä, kaikenmaailman juoruja liikkuu, muttei niistä tässä enempää, ja meno senkun yltyy ja touhu pahenee! Sosiaaliviranomaiset äkkiä herätys!!

Yksi aino kirjoittaja kiinnitti huomiota kellon aikaan jolloin lapset vietiin isänsä luokse. Mikä lasten palautsaika on kello 22.00 pääsiäispäivänä. Juhlapyhällä ei ole minulle mitään merkitystä, mutta johan 9 ja 13 vuotiaiden lasten pitäisi olla menossa yöpuulle tuohon aikaan vaikka seuraava päivä oli pyhä.

Paskapuhetta!
Suskuko täällä taas itseään puoustaa??!

Vastassa oli laste isoäiti,mitä pahaa siinä on??!!
Ihan sama mikä huoltajuus on,jos on järjestänyt uotettavan hoitajan,se riittää.
Passissako toisen pitäisi istua,josko toinen tuo lapset?Mikä kaika,ylipäänsä,klo 22 on kuljetella mukuloista?

Oon Suskin linjoilla. Kun yhteishuoltajuudessa olevat lapset palautetaan minulle, olen itse paikalla kotona, eikä yhtään minkään sortin lastenkaitsija ole vastaanottamassa heitä! Näin toimivat aikuiset ihmiset!

Sama pätee toisinkin päin; lasten isän on oltava kotona tuodessani lapset hänelle; ei baarissa, kylässä tai yhtään missään muuallakaan! On isältä todella kylmää, välinpitämätöntä, kypsymätöntä ja itsekästä olla itse muualla kun lapset palaavat kotiin!

Kerropa Susanna, miten nämä suuret projektisi etenevät, olisi mukava kuulla joskus jotain positiivista sinulta?

Lähde Iltsi:

Keskiviikko 20.8.2008 klo 10.45 Susanna Sievinen muuttaa pian Ateenaan. Susannan ja Jani Sievisen pojat jäävät isänsä luo Suomeen.

Mallimammaksi ryhtynyt yrittäjä Susanna Sievinen viettää viimeisiä päiviä Suomessa kunnes matkaa sunnuntaina Ateenaan Kreikkaan. Parhaillaan hänen Nummelan kotiinsa pystytetään uutta puna-valkoista keittiötä, johon tulee tasoja hänen äitinsä kotiseudun kuulusta Ylämaan graniitista. Kiirettä riittää lähtöhetkeen saakka.

Susannan ja hänen ex-puolisonsa Jani Sievisen yhteiset pojat, Aleksanteri ja Aaron jäävät isänsä luo Suomeen.

– Muutan sunnuntaina Ateenaan ja viivyn siellä nyt noin kuukauden. Pojat ovat koulussa täällä Suomessa. Tapaan heidät viimeistään silloin kun palaan välillä kotiin, Susanna kertoo.

”Sopivan napakka pistämään tytöt ruotuun”

Ateenassa Susannaa odottaa suuri ja kaunis koti. Heti matkan jälkeen ensi maanantaina hän aloittaa työt. Ensimmäinen tehtävä on etsiä ja bookata edustavia tyttöjä suuren hotelliketjun showtanssiryhmään. Heitä puuttuu vielä puolet, eli yhdeksän. Ensi viikolla Ateenassa on myös suuret kuvaukset, joissa Susanna hoitaa mallityttöjen paimentamisen kuvauskuntoon.

– Minulle sanottiin, että olet sopivan napakka nainen pistämään tytöt ruotuun, Susanna naurahtaa.

Seuraava tavoite on etsiä oppilaat perusteilla olevaan mallikouluun. Sekä naisia että miehiä etsitään parhaillaan muun muassa Suomesta.

– Torstai-iltana minulla on parin tunnin casting-tilaisuus Helsingin keskustassa. Etsin edustavia ihmisiä, joissa on ainesta ja jotka haluavat kokeilla kansainvälistä elämää turvallisissa käsissä, Susanna kertoo.

Joko olet löytänyt oppilaita mallikouluun? Saitko bookattua tanssijoita suuren hotelliketjun showtanssiryhmään? Miksi liityit itse tämän jälkeen Dollseihin? Käytkö useinkin Dollsien keikoilla? Missä sinut voi nähdä seuraavaksi strippaamassa Tukiaisten kanssa?

Wau, mikä ”Äiti”, huh, huh.

”En halua kommentoida tätä asiaa enempää julkisuudessa”

Tuohtunut Susannan Sievinen kommentoi riitaa keskiviikon (7.4) Iltalehdessä.

Heh,että sellainen julkisuustyrkky pelle,tämä ex-rouva.Viis siitä,mitä lapset saavat kokea,kun katkera ex-rouva keittää soppaansa.

Ei lasten hoitajan tarvitse olla lasten huoltaja.Ei minunkaan lasteni tarhantädit ole heidän huoltajiaan,silti he saavat hoitaa heitä.

”En halua kommentoida tätä enempää julkisuudessa”. Annas olla, kun lehti X tai Y vie Sussukan ”rauhoittumislomalle” etelän lämpöön…
Kukahan tuotakin kommenttia uskoo? Mimmi kalastelee itselleen säälipisteitä. Milloin ei ole töitä, milloin on uusi rakkaus toisella puolella Eurooppaa. Milloin mitäkin suuria suunnitelmia.
Suomessa on yksi kätevä keino pysyä julkisuudessa vuosikymmenestä toiseen: käydä missikisoissa.

Nooh, Janihan ei ole liittynyt strippariryhmään, ei ole kaiketi leikellyt itseään, ei ole muuttanut Krekuihin jonkun satunnaisen tuttavuuden perässä ja jättänyt lapsiaan… Että näin.

tajuiais jo, että jani on saanut paljon nuoremman ja kauniimman ja yhteisiä lapsiakin jo. anna mennä vaan jani ja tsemppiä!!

mitä vanhat lapset ajattelevat, kun näkevät poliisin tulevan hoitamaan kotiaskareita???

Jani Sievisen maine kultamitalipoikana elää niin syvässä, että tässä tapauksessa äiti on näköjään aina paha. Yleensä länsimaisessa kulttuurissa sympatiat saa aina äiti. Mutta ei näköjään tässä urheiluhullussa maailmassa.

Isoäitiä nyt tuskin voi kutsua pelkäksi ”lastenhoitajaksi”. Ei varmasti olisi ollut lainkaan paha rasti jättää lapsia isoäidin hoitoon, kunhan halusi S.S. taas vain aiheuttaa ongelmia ja julkisuutta. ”Minulla on Janin kanssa yhteishuoltajuus, ei muiden”. Joo varmasti onkin, mutta kyllä ex-rouva jätti ihan itse lapset silloin kuin nallin kalliolle kun lähti Kreikkaan jonkun pikkupojan perään.

Teitä vedätetään.

Medialukutaitoa ihmiset.Olette täysin vietävissä, koska Susanna on ollut herkullinen kohde kaikille skandaalien metsästäjälehdille. Jos tuo tilanne olisi mennyt toisin päin, olisitte sitä mieltä, että on se Susanna paska muija kun ei ollut lapsiaan vastassa. Ja kehuisitte, että hienoa että lutuinen Jani soitti poliisit.

Ilman median luomaa kuvaa onnistuisitte ajattelemaan puolueettomasti.

Täys pelle tuo muija. Hyvä, että Jani pääsi eroon ja löysi kauniin ja aina niin iloisen Marin! Janin pojatkin pitävät Marista kovasti.

”lapset olivat äitinsä luona vietetyn viikon päätteeksi palanneet kotiinsa” Elikä poikien KOTI on Janin luona.

eikö olisi aika arvioida uudestaan susannan kyky olla huoltaja kun akalla ei taida kaikki murot olla kupissa

maailman mestaria on helpoin puolustaa. ottakaa asioista selvää.

isukki oli kaljalla ja sukulaiset kaitsee… hyvä isä

Voi lapsi parkoja, kun joutuu tollaista kestämään. Aikuisena ne varmasti vanhempiaan kiittää ja rakastaa.

Voiko Susanna Sievinen olla enempää idiootti!Kyllä virkavallalla on muutakin tekemistä,kuin tulla sotketuksi katkeran ex-vaimon kostotoimiin.
Sosiaalitoimen pitäisi jo puuttua ex-rouvan tekemisiin.Johan jo lapset pelkäävät ja kärsivät,kun äiti soittelee poliiseja isän perää aivan turhanpäiten.

Varmasti Suskukin on jättänyt lapsensa hoitajalle,kun on itse lähtenyt viihteelle.Johan hän oli viemässä heitä Kreikkaankin,jonkun hoitonsa perään.Mutta Janihan ei saa käyttää lastenhoitajaa edes tuntia.Susku voi kyllä,mielestään viedä lapsiaan minne haluaa,vaikka tuskin Janikaan teki yhteishuoltajuussopimusta kaiken maailman gigolojen kanssa.

Eri aisa olisi ollut,jos kotona ei olisi ollut ketään,mutta sinne oli järjestetty hoitaja.Mutta sehän ei katkeralle ex:lle käy,kiusata pitää vaikka miten ja aseina käytetään sitten vaikka lapsia.

On se perkele,että äidit saa loputtomasti kiusata ex-miehiään lasten kautta!

>>Ota suomalainen muija ja se tekee lapsista aseen
>>ja elämästä helvetin.

Todellakin.

Oliko susku viikonloppuna dolsien keikalla tanssimassa?

Olisiko parempi, että lapset luovuttaisi sosiaaliviranomainen? Ei tarvitsisi Janin ja Marin olla tuon Susanna Kedon kanssa tekemisissä.

mari on ollunna jo toista viikkoa norjassa pentuineen, tieroksi vaan

Miten Jani S. voi olla riidan osapuolena, jos hän ei edes ollut paikalla?

Kuka oli lastenhoitaja, Mari? Taitaapi Susanna olla vielä mustis…

No voi helvetti tuota ’rasiaa’, jonka motto näyttää olevan: ”Julkisuuteen hinnalla millä hyvänsä, vaikka sitten pennuilla.” Idiootti, jonka huoltajuuskelpoisuus kyllä olisi syytä arvioida uudelleen.

Siis Susanna voisi jo hankkia oman elämän ja lopettaa tuon jatkuvan kaunan ja katkeruuden Jania ja hänen uutta perhettään kohtaan.

On se kumma, kun tää eukko väittää itteensä aikuiseks. Mullakin on yhteishuoltajuus, mutta ei ikinä edes tulis mieleen soitella poliisia paikalle. Oli vastassa lastenhoitaja tai kuka vaan. Sairasta touhua käyttää lapsia riidoissa hyväks.

Ota suomalainen muija ja se tekee lapsista aseen ja elämästä helvetin.

Oma kommentti