Saija Varjus pettyi kohuleikkauksen tuloksiin!

Saija VarjusMS-tautia sairastavalle laulaja Saija Varjukselle tehtiin MS-taudin etenemistä hidastava laskimoiden pallolaajennusleikkaus Puolassa.

Kallis leikkaus tuntui aluksi kannattaneen.

-Saatoin jopa käydä saunassa ilman, että silmissä sumeni. Olin toiveikas, onnellinenkin. Jaksoin vetää keikatkin ongelmitta.

Huhtikuussa Saija kävi leikkauksen tehneellä puolalaisklinikalla jälkitarkastuksessa. Klinikka tuntui kaaosmaiselta ja kukaan henkilökunnasta ei osannut kuin puolaa. Itse jälkitarkastuksen tuloksetkin olivat masentavia. Laskimot olivat uudelleen tukkiutuneet. Uusi leikkaus olisi maksanut jälleen 10 000 euroa.

Nyt tulevaisuus pelottaa Saijaa.

-Eniten pelkään sitä, että elän vanhaksi ja sairaus etenee. En halua jäädä taakaksi läheisilleni.

Lue lisää Saijan vaikeasta keväästä ja kesästä uusimmasta Hymystä.

Teksti: Hymy

Kommentit

Näitä pallolaajennuksia tehdään usassa, kanadassa ym. ja johtavia tutkimuksia myös. Eli se siitä Polandista. Suomessa tehty tutkimus kertoi, että laskimoahtaumat ovat yleisiä kansan keskuudessa ja ms tautisilla vielä hieman enempi. Eli kyseessä lienee uusi kansan tauti. Aiheuttaako tämä esim. veritulppia,infarkteja eli millainen riski kansanterveydelle. Tätä ei olekkaan kukaan vielä kommentoinut, Hymy voisi kysyä johtavilta lääkäreiltä verisuoni sairauksiin liittyen.

Näitä pallolaajennuksia tehdään usassa, kanadassa ym. ja johtavia tutkimuksia myös. Eli se siitä Polandista. Suomessa tehty tutkimus kertoi, että laskimoahtaumat ovat yleisiä kansan keskuudessa ja ms tautisilla vielä hieman enempi. Eli kyseessä lienee uusi kansan tauti. Aiheuttaako tämä esim. veritulppia,infarkteja eli millainen riski kansanterveydelle. Tätä ei olekkaan kukaan vielä kommentoinut, Hymy voisi kysyä johtavilta lääkäreiltä verisuoni sairauksiin liittyen.

Erjalyydia ei kyllä tiedä MS-taudista mitään! Ota selvää tosiasioista ennenkuin rupeat asioita kommentoimaan!

Kyllä täällä netissä noita besserwissereitä riittää, huokaus…

Minullekin tehtiin pallolaajennus Puolassa Katowice:ssa. En saanut apua. Tasapainohäiriöt ovat vain lisääntyneet sen jälkeen. Uskon, että joku tuntematon tekijä aiheuttaa kaulalaskimoiden ahtauman, mutta tähän varsinaiseen syyhyn ei ole vielä päästy käsiksi.
Ravinto ja liikunta näyttää jäävän ainoaksi lääkkeeksi ms-tautiin…
Tässä tarvittaisiin vaan personal-trainer ja paljon itsekuria.
Rahanpuute on ainut este työkyvyttömyyseläkeläiselle.
Toivon tsemppiä Saijalle!

syökää rypsiöljyä ruokalusikallinen päivässä,ei mene putket tukkoon.älkää syökö mitään ”kevyttä”

Kävin myös vaimoni kanssa Puolassa lokakuussa 2011 pallolaajennuksessa samalla klinikalla. Tulos oli aivan sama kuin Saijalla. Pakko oli kokeilla tämäkin mahdollisuus.
Katovicen sairaala oli karmea olisi pitänyt odottaa aikaa Amecille Varsovaan se on oikea sairaala josta olen lukenut monen saaneen kaulalaskimon pallolaajennuksella helpotusta MS-tautiin.

MS taudista voi parantua. MS taudissa on virus selkäydinnesteessä. Kun lopettaa sen viruksen ruokkimisen eläinruualla, siis lopettaa 100%sti maitotuotteet, lihan, kalan, munat, siis koko eläinperäisen ravinnon, ja ryhtyy syömään kypsentämätöntä, siis raakavegaaniravintoa, MS tauti paranee. Suomessa voi ottaa yhteyden Elävän ravinnon Yhdistykseen, yhdistyksen tiedot ERYn kotisivuilta. Kyseessä ei ole se että se ravinto sinänsä parantaisi vaan keho itse parantaa kun annetaan mahdollisuus. Tiedottakaa Seijalle ja kaikille muille MS tautia sairastaville.
Kas kun leikkauksella tukoksia poistetaan, tukosten syyt ovat poistamatta. Tukokset syntyvät lehmän maitotuotteissa elävien nanobakteerien aineenvaihduntatuotteista. Kun ravinto muutetaan ei tule uusia tukoksia ja entiset sulavat pois ilman leikkauksia.

Päättelen tästä, että kaulalaskimon pallolaajennus uudestaan ja oikeasta kohtaa auttaisi. Siihen vaaditaan spesialistia, joita toivottavasti Suomestakin muutaman vuoden päästä löytyy.

Olen kenties ilkeä ihminen, mutta minusta tämä juttu haiskahtaa Saija Varjuksen yritykseltä myydä itseään ja keikkojaan, malliin tulkaa nyt, huomenna voin olla työkyvytön.

Sitä paitsi, Varjuksella on aivan varmasti oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen, ja kyllä sillä pärjää taloudellisesti, ilman keikkojakin.

Outoa julkkistyrkkyyttä sairauden siivellä.

Ja juu, tiedän MS-taudin oireet ja kulun, tuttavani sairastaa sitä.

Olen ollut Puolassa pallolaajennuksessa vuosi sitten, tosin eri klinikalla. Sain valtavan avun ja kaikki hyvät vaikutukset ovat yhä tallella. Olen siis onnekas.

tuttava sairastaa kyseistä tautia vierestä seuranneena voin sanoa ,että liikunta auttaa pyöräily on tosi hyvä 10 km päivässä on hänen lääkkeensä

Jos D-vitamiinin puute edesauttaa MS-taudin puhkeamista, olisikohan D-vitamiinista lievittämään oireita? Tohtori Tolonen Saijan avuksi? Toivottavasti sairaus antaa niitä hyviä ja oireettomia jaksojakin.

Vakavassa sairaudessa on ymmärrettävää, että on valmis kokeilemaan myös epävarmoja hoitoja, että olotila kohenisi. Sitä on terveen vaikea kuvitella, ennen kuin omalle kohdalle sattuu, millaista on olla kroonisesti sairas. Jaksamisia Saijalle! Olet pirteä ja positiivinen kaikesta huolimatta!

Hyvä, että Saija Varjus rohkenee kertoa, ettei kohuhoito auttanutkaan. Ihmiset turvautuvat aika usein erilaisiin uskomushoitoihin kun terveydenhuollon tarjoamat menetelmät eivät sairautta parannakaan. Kaikkeen ei nykylääketiedekään pysty ja sitä on ihmisten vaikea hyväksyä. Valitettavasti ihmisille markkinoidaan katteettomia hoitoja.

näitä leikkauksia ei tehdä Suomessa ja siihen on varmaan joku hyvä syy,ehkä jopa se,rttä on todettu hyödyttömäks?meillä on kuitenkin tässä maassa tutimusta ja asiantuntijuutta sen verran,että en Puolan puoskareiden käsiin lähtis.Ikävä kyllä sairaus on etenevä,joskin persoonakohtasta ja siihen ei ole parannuskeinoa kaiketi löydetty.myötätuntoa minulta kyllä Saijalle löytyy,koska olen sivusta seurannut tuttavan sarastamista ja poismenoa.

Oma kommentti