Säilytti tunnuslukuja lompakossa: ”Suosittelen kaikille samaa varkaiden varalta!”

Länsi-Suomesta kotoisin olevan Mikon lompakko katosi baari-illan jälkeen mystisesti. Mies huomasi tapauksen vasta seuraavana iltapäivänä.

Kortilla oli yritetty nostaa automaatista rahaa.

Tämä oli kuitenkin epäonnistunut ja kortista oli tullut käyttökelvoton sirun lukkiutumisen vuoksi. Mikon mukaan hänellä on vihiä siitä, miten kaikki on tapahtunut.

-Minä pidän lompakossa, siinä valokuville varatussa läpinäkyvässä taskussa lappua, johon olen kirjoittanut tunnusluvut. Olen oikein kirjoittanut lappuun selvällä suomella että ”pankkikortin tunnusluvut”. Näitä numeroita on sitten kolme, mutta yksikään ei tietenkään ole oikea, Mikko naureskelee.

Mitä ilmeisemmin lompakon anastaja on nähnyt tilaisuutensa koittaneen, kun tunnuslukuja on ollut sopivasti kortin vierellä tarjolla. Hän on päätynyt automaatille ja kortti taas on päätynyt lukituksi.

Aivan aukoton Mikon kehittämä järjestelmä ei tietenkään ole, sillä pankista riippuen kortti antaa suorittaa väärän tunnusluvun jopa viisi kertaa ennen sirun lukitsemista. Luottokunnan mukaan siru ei myöskään välttämättä lukkiudu pankkiautomaattikäytössä lopullisesti – riippuen siitä käyttääkö luotto- vai pankkipuolta –  mutta antaa toki hyvää peliaikaa kortinhaltijalle kadottamansa pankkikortin kuolettamiseen.

Kuvituskuva: Wikimedia Commons

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: lompakko, tunnusluku

Kommentit

Oma kommentti