Salattu keskustelu julki: Johanna Tukiainen ei ole raskaana!

Johanna TukiainenHymylle on näytetty Johanna Tukiaisen salaisia Facebook-keskusteluja, joissa hän selväsanaisesti myöntää, ettei hänen raskautensa ole totta. Verkkokeskusteluja esitteli lehdelle kohublondin miespuolinen keskustelukumppani.

-Kysyin Johannalta joko vauva potkii mahassa, ja hän kiisti sen, mies toteaa.
Johanna oli myös kertonut, ettei hän hanki näin varhaisessa vaiheessa suhdetta lapsia, vaan keskittyy ensin Nassu-koiraansa.

Julkisuudessa on kuitenkin ollut jo viikkotolkulla Tukiaisen itsensä paljastama uutinen hänen raskaudestaan, joka olisi edennyt kolmannelle kuulle. Eri yhteyksissä on jo ehditty epäillä raskausuutisen todenmukaisuutta.

Nyt Johanna on siis itse paljastanut, ettei ole raskaana. Hän ei kuitenkaan kertonut keskustelukumppanilleen ”paria syytä” siihen, miksi uutinen alun perin päätyi mediaan. Johanna totesi miehelle paljastavansa asian tällä viikolla ilmestyvässä viikkolehdessä.

Häistä on kuitenkin näillä näkyminen tulossa totta. Ainakin mikäli se on Johannasta kiinni.

Hymyn tietojen mukaan Johanna on ollut aikeissa myydä lippuja häihinsä. Vieraita on tarkoitus kutsua yli sata.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Johanna Tukiainen

Kommentit

Oma kommentti