
LAULAJA-LAULUNTEKIJ€ SAMI ”SAMAE” KOSKINEN, 18.7.2012
© Pauliin Salonen/Kuvaryhmä/SKOY
Laulaja-lauluntekijä Samae Koskinen on pyhittänyt viime juhannukset vapaalle, jolloin hän suuntaa pari vuotta sitten hankkimalleen kesäpaikalle Hämeenlinnan Iittalaan.
”Siitä on tullut traditiokin, että pidetään siellä kolmen-neljän perheen yhteiset juhlat. Viime vuonna hommasin sinne myös karaokelaitteet. Laulettiin porukalla karaokea kellon ympäri. Se oli paras juhannus ikinä”, Samae myhäilee.
Oman mausteensa tunnelmaan luo miljöö.
”Paikka sijaitsee ihan landella. Kukaan ei hermostu pikkutunneille jatkuvasta karaokestakaan, sillä vieressä on vain peltoja.”
Omaksi karaokebravuurikseen Samae nostaa Topi Sorsakosken kappaleen.
”Viimeiseen korttiin -kappaletta tuli vedettyä. Olen esittänyt kappaleen aikanaan myös Vexi Salmen muistokonsertissa Hämeenlinnan torilla.”
Samae Koskinen on laulaja-lauluntekijä. Soolotuotannon lisäksi hän on Sister Flo -yhtyeen perustajajäsen ja keulakuva. Koskinen teki ensimmäisen sooloalbuminsa Vol. 1 sanoitukset yhteistyössä nykyrunoilijoiden ja -kirjailijoiden kanssa.
Kommentit
Oma kommentti