Sani, 50, ja 17 vuotta nuorempi rakas, Samuli: ”Ei ikästressiä”

Ihana Sani kertoo elämästään Hymyn painetussa lehdessä Juhamatti Niemisen jutussa. Hän palaa rajuun aikaan, jonka konkurssi aiheutti, ja kertoo kuinka on pitänyt päänsä kasassa. Iloisemmistakin asioista puhutaan.

– Tyttäreni on ollut elämäni suurin saavutus. Ei mikään itsestäänselvyys. Olin elänyt niin epäsäännöllistä elämää keikkailun myötä, etten enää kuuna päivänä uskonut saavani lasta, Sani kertoo. Elämä yllätti 11 vuotta sitten.

Tyttären isä on näyttelijänä hyvin tunnettu Turkka Mastomäki, josta Sani erosi seitsemän vuotta sitten. Vanhemmilla on yhteishuoltajuus, ja siitä Sani on kiitollinen.

– Mitä tahansa on hampaankoloon joskus jäänyt, olemme pystyneet jatkamaan yhdessä vanhempina ja kaikki on mennyt hyvin. Tarvittaessa toinen pystyy myös joustamaan, jos toisella on kiireitä, Sani kiittelee.

Eroa Sani ei kuitenkaan kadu.

– Sitä on tyhmä jäädä paikoilleen junnaamaan, jos itsellä ei ole hyvä olla. On parempi päästää irti.

Pian eron jälkeen Sani löysi rinnalleen itseään 17 vuotta nuoremman kitaristi, tuottaja Samuli Erkkilän.  Pari oli muutama vuosi sitten hetken aikaa erillään, mutta he palasivat nopeasti yhteen.

– Välillä on hyvä ottaa happea parisuhteessakin. Sitten näkee, miten paljon merkitset toiselle ja hän sinulle, Sani kokee.

Nyt vaikeudet on selätetty ja kaikki on hyvin.

– Suhteemme on vain vahvistunut.

Parin ikäerosta Sani ei kanna stressiä, päinvastoin.

– Ehkä Samuli saa työnnellä minua vanhemmiten pyörätuolilla, kun heilutan kepillä menemään.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Saija Aartela, Samuli Erkkilä, Sani

Kommentit

Oma kommentti