Sani viisikymppisistään: ”En koe olevani sen ikäinen”

Upean näköisellä Sanilla riittää virtaa, vaikka ikää tuli lisää kesäkuussa. Pyöreitä juhlittiin.

– Numerot ovat minulle ”morjesta pöytään”. En koe olevani 50-vuotias. Kun bensaa on suonissa ja pysyy terveenä, niin kauan mennään täysillä, lupaa Sani, joka virallisesti Saija Aartelana tunnetaan.

Eikä Sani ole uransa aikana himmaillut. Aikakoneen ohessa hän on luonut soolouraa, tehnyt musiikki- ja kesäteatteria, laulanut duettokappaleita ja esiintynyt televisiossa niin Vain elämää -ohjelmassa kuin viimeisimpänä julkkis-Big Brother -kaudella.

Julkkis-BB olikin Sanista hieno kokemus.

– Tiesin pärjääväni talossa, sillä olen sosiaalinen ihminen eikä minulle tule pakokauhua vieraiden ihmisten seurassa.

Sani puhuu jutussa myös konkurssistaan. Hän ei ole antanut sen lannistaa.

– En halua kuulla entisestä yhtiökumppanista mitään. Hän teki kaikennäköisiä rötöksiä aina identiteettivarkauksista lähtien.

Kyse oli Sanin mukaan tahallisesta kiusanteosta, joka kävi henkisesti raskaaksi.

– Kyllähän minulla puhti siinä meni. Olin väsynyt ja stressaantunut.

Nyt elämä taas hymyää. Lue toimittajamme Juhamatti Niemisen tekemä juttu lehdestä tai näköislehdestä verkosta.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Saija Aartela, Sani

Kommentit

Oma kommentti