Sedu avaa yli 35-vuotiaiden Onnelan!

Seppo KoskinenRavintolaguru Sedu Koskinen on esiintynyt viime päivinä otsikoissa ikävissä yhteyksissä. Ensin kerrottiin Sedun työntekijän kavaltaneen miehen ravintolasta suuren summan rahaa. Viimeksi kohuttiin miljoonatappioista, jotka aiheutuivat muun muassa Sedun Kaivohuone-ravintolasta Helsingissä. Sedu on kertonut julkisuudessa, ettei voinut kuin kauhulla seurata, mitä tapahtuu. Hän oli ravintolassa vain osakkaana ja operatiivista toimintaa pyöritti toinen yhtiö.

Nyt Sedulle kuuluu jo paljon parempaa. Mies on täynnä uusia ideoita.

Studio51:n tilalle Helsingin Fredalle tullaan avaamaan lokakuussa uusi ravintola, joka kantaa nimeä Freda 51 – Stadin timantti.

-Siitä tulee aikuisten Onnela, sellainen yli 35-vuotiainen paikka. Sen ikäiset on vähän unohdettu, Koskinen valotti hiljattain Iltalehdelle.

Onnela-ketju on Sedun menestyskonsepti Suomessa. Nuorisoravintoloita on ympäri maata useita.

Sedulla on Suomessa, Virossa ja Thaimaassa yhteensä 65 ravintolaa ja yökerhoa. Vuoden 2007 liikevaihto oli lähes 68 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoteen tuli yli 30 prosenttia.

Teksti: Hymy
Avainsanat: Freda 51, Kaivohuone, Onnela, Sedu Koskinen, Stadin timantti, Studio51

Kommentit

kommentti.8.kyllähän naiset katteelee just tollasii 50.vuotiaita ja muita aikiuisempia ja varsinki varakkaita ja ne on muka turvalllisempia ja osaa tunteilla paremmin kuin nuoremmat ja elämänkokokemusta sekä ulkomailla käyneet kiinnostaa.

kommenti.9.kyllä joka ravintolaan pitäsi vähintään 22.-24.ikäraja ei pysyisi alle 20.teinien voimalla pystyssä konkkaan menis.kyllä toikin typy katselee vanhempia ja rikkaita miehiä.

kommenti.10.näin se on mut ei muo enää alle 20.vuotiaittenpaikkaan kiinnosta mennä tuntee orvoksi kyllä ravintolat on aikuistenmenopaikka.

kommentti nro6.
Hyi, hitto, oon vähä yli 20v. ja yrjöisin, jos joku keski-ikäinen lerppis luulis saavansa ”namia” multa. Jotain rajaa sentään. Yli 35v. ukot on bulldogin poskisia, perse polvissa roikkuvia ja möhömahoja.
Perusta Sedu sellasii kuppiloita, joissa vanhat ukot ei pääse häiriköimään meitä typyköitä.

HALOO AKI ”Voisko sedu perustaa semmosen ravintolan jossa naiset on 18-28 ja miehet 30-50. Minua ei ainakaan näin aikuisena miehenä kiinnosta mennä ravintolaan jossa kaikki naiset ovat päälle 35v.” HEI KUULE KUINKA MONEN NAISEN LUULET TAHTOVAN PAIKKAAN JOSSA MIEHET 50 VUOTIAITA? HALOO.

mitäs aki näkee 18.vuotiaissa kyllä vähän aikuisempi pitää olla niillä kun on oma maailmansa ja jutut.

Voisko sedu perustaa semmosen ravintolan jossa naiset on 18-28 ja miehet 30-50. Minua ei ainakaan näin aikuisena miehenä kiinnosta mennä ravintolaan jossa kaikki naiset ovat päälle 35v.

Toivottavasti Seduloita kaatuu stadissa enemmänkin! Itsellä ainakin on boikotissa.

Kovasti on tämä turkulainen yrittänyt pilata stadin yöelämän ja melkein on siinä onnistunutkin.

Ja ihan vinkiksi vaan Sedulle: apinoimalla muiden ideoita ei pitkälle pöngitä!

Flamingo Club ja Onnela +35, voiko olla kannattavaa, oikeasti? Sedu anna rahat hyvääntekeväisyyteen mieluummin!

Taas, Sedulla on vissiin mennyt vähän pieleen aikaisemmin nämä +35-baarit”, kun studio51:stä piti vissiin tulla vanhempien menomesta ja Lux- yökerhosta puhuttiin myös vastaavaa. mutta outoa, kun keski-ikä on ko. paikoissa +21. En usko että Suomessa on ”kävijöitä” tuollaisissa paikoissa. Liian pienet kuviot täällä.

Sedu vois vaikka välillä näiden suurten hankkeiden keskellä muistaa omaa henkilökuntaansa. Ihan vaikka edes noudattamalla TES:siä ja olla julkisesti esimerkkinä! Plus että palkkaa vakituiseksi SELLASET ihmiset jotka tekevät oikeaasti töitä! Samat heebot tiskin takana vuodesta toiseen hirvittävillä tuntimäärille painaa töitä, ilman korvauksia.

Ja ihan sama KOKO ravintola-alalle!
Tupakkalaki tehtiin suojaamaan henkilökuntaa, olisivat ajaneet myös työnantajat noudattamaan tessiä.

Eikö Annankadulla ollut muutaman kuukauden ajan joku ”aikuisille” tarkoitettu yö-kerho-ravintola? Saa nähdä kuinka kauan tämä hanke pysyy pinnalla.

Jos nyt Studio 51 muuttuu armottomasta ”bilemestasta” aikuisten kuppilaksi, tuleeko se tekemään samanlaista voittoa kuin keikkojen ja erikoisjuhlien tuotto?

Oma kommentti