Seksi parani huomattavasti, kun pariskunta alkoi nukkua eri sängyissä!

Kuuman seksin salaisuus voi olla eri sängyissä nukkuminen.

Kyllästyttääkö puolisosi kuorsaaminen? Entä hikoilu sängyssä? Tai jos hän on rauhaton ja kääntyilee koko ajan?

Neljän lapsen äiti kertoo, että hänen miehensä on intohimoinen ja heillä on hyvä seksielämä. Syy tähän kuulemma piilee siinä, että he nukkuvat eri sängyissä, kertoo New York Post.

Pariskunta myös pidättäytyy seksistä kaksi viikkoa kuukaudessa. Syynä tähän on heidän uskontonsa ortodoksisina juutalaisina. Uskonnon mukaan pariskunta ei voi koskea toisiinsa ennen kuin seitsemän päivää on kulunut naisen kuukautisten päättymisestä.

Välttääkseen kiusauksia alkoi pariskunta nukkua eri sängyissä. Koska homma toimi hyvin, he päättivät tehdä siitä vakiokäytännön.

Kuvat pariskunnasta tästä.

Lisää mielenkiintoista luettavaa:

Ups, tarpeilleen mennyt vaimo unohtui tien varteen – käveli 20km – arvaa suuttuiko?

Lääkäri muistuttaa: Näitä viittä kehon osaa ei pestä tarpeeksi

Tässäkö maailman kuumin puuseppä – 19-vuotias Lauren valloittaa somessa

Näin säästät talouspaperia huomattavia määriä

Thaimaalainen Nat riisuu ujostelematta – liitto miljonäärimiehen kanssa lisäsi julkisuutta

Teksti: jarikupiainen

Kommentit

Oma kommentti