Vuoden 2022 tangokuninkaallisiksi kruunattiin Heta Halonen ja Keijo Hietikko.

Siinä he ovat: Heta ja Keijo – tangokuninkaalliset vuosimallia 2022

Vuoden 2022 Tangokuninkaalliset on valittu Seinäjoella.

Tangokuningattareksi valittiin Heta Halonen Porista ja tangokuninkaaksi Keijo Hietikko Jalasjärveltä.

Kruunu laskettiin kovatasoisen finaalin päätteeksi 30-vuotiaan Hetan ja 29-vuotiaan Keijon päähän. Finaaliin saakka itsensä olivat laulaneet myös 40-vuotias Hanna Hirvonen Kajaanista ja 39-vuotias Lauri Ketonen Raumalta. Finaalin karsintapaikan itselleen lunastanut Tomi Kuusela joutui jättämään kilpailun kesken sairastumisen takia.

Kultakin finalistilta kuultiin illan aikana kolme kappaletta, joista ensimmäisenä perinteinen tango, sen jälkeen iskelmä ja viimeisenä moderni tango. Näiden esitysten pohjalta tuomaristo teki päätöksensä.

– Olimme lopulta hyvinkin yksimielisiä päätöksestämme. Heta ja Keijo olivat jo pitkään olleet menossa voittoon, ja tämä päivä ja viikonloppu vahvisti asian lopullisesti, tuomariston puheenjohtaja Nina Tapio kommentoi.

Nina Tapion lisäksi Seinäjoen Tangomarkkinoiden laulukilpailun tämän vuoden tuomaristoon kuuluivat Marco Bjurström, Marko Maunuksela, Hanna Pakarinen ja Tangomarkkinoiden levy-yhtiökumppani Universal Music Finlandin A&R director Marja Kokko.

Finalistien esittämien kappaleiden lisäksi tänään kuultiin myös Tangon Sävellys- ja sanoituskilpailun voittajatangon ensiesitys. Eija Hinkkalan ja Arja Korisevan sanoittaman ja Pertti Jalosen säveltämän Etten kuollut turhaan -tangon tulkitsi vuonna 2014 tangokuninkaaksi kruunattu Teemu Roivainen. Vierailevana solistina oli Laura Voutilainen, joka esitti Miks ei -hittinsä tangosovituksena.

Finaalin juonsivat Seinäjoelta kotoisin olevat Susanna Laine ja HP Parviainen.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Heta Halonen, Keijo Hietikko, Tangomarkkinat

Kommentit

Oma kommentti