
Räppäri Pyhimys eli Mikko Kuoppala kertoo viestitelleensä alaikäisen tytön kanssa.
Asiasta hän kertoo Suomen Kuvalehdessä.
Asia tuli julkisuuteen Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen artikkelista heinäkuussa, jolloin 25-vuotias nainen kertoi viestittelyn alkaneen tämän ollessa 12-vuotias.
Yhteydenpito jatkui vuosien ajan ja muuttui fantasiakirjeenvaihdoksi naisen ollessa 18-vuotias.
Viestittelyä oli tuolloin kestänyt jo vuosia. Viestittelyn alkaessa Pyhymys oli 30-vuotias ja tyttö 12-vuotias.
Pyhimys toteaa Suomen kuvalehdessä, ettei tavoitellut suhteessa mitään, eikä hänellä ollut taka-ajatuksia. Hän kuitenkin myöntää, että ei ymmärtänyt asemaansa nuorta tyttöä kohtaan. Kuoppala myöntää kaksikon myös tavanneen, mutta ei seksuaalisissa merkeissä.
Artisti jäi kesällä sairauslomalle kohta Helsingin Sanomien julkaiseman artikkelin ilmestymisen jälkeen.
Kommentit
Oma kommentti