Sokkitarina: Taina Rajala istui murhasta syyttömänä – työ, lapset ja koti menivät!

Taina RajalaTaina Rajala haluaa kertoa omalla nimellään ja kuvallaan painajaisesta, jonka uhriksi hän joutui vuonna 2010. Tainaa syytettiin avopuolisonsa murhasta, mutta hänet todettiin syyttömäksi niin käräjä- kuin hovioikeudessakin.

Taina ehti istua vankilan seinien sisällä lähes puoli vuotta. Tänä aikana hän menetti kaiken: työnsä bussikuskina, kaksi alaikäistä lastaan sekä vuokra-asuntonsa.

Esimerkiksi työn menettämisen perusteeksi riitti se, ettei hän ollut ilmoittanut työpaikalle syytteestään. Kuinka olisikaan, kun ei saanut soittaa minnekään. Rikostutkija kyllä ilmoitti, mutta se ei työnantajalle riittänyt.

Pian Tainan vapauduttua häntä kohtasi vielä lisäsokki. Isä kuoli.

Jos jonkun elämä voi mennä mutkille, niin Tainan elämä meni.

-Minua kohdeltiin vankilassa kuin murhaajaa, vaikka olin tutkintavanki.

Lue Tainan järkyttävä tarina kokonaisuudessaan maaliskuun lehdestämme.

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: henkirikos, murha, Taina Rajala

Kommentit

Mutta eipä ollu syyllinen kaukana: ton akan oma poika murhasi äitinsä miesystävän kaverinsa kanssa. Hautasivat uhrin maakuoppaan.

Jep, syytön – kukapa tietää. Ehkä uhri – murhattu – on ainoa.

No mitähän se mahto lukea siinä syytekohdassa ? oliko murha, eikä tutkintavanki. On siinä taas hommaa……………..

Oikeuksia vievät poliittiset päättäjät julkiseen tietoon yhteystietoineen ja kuvineen. Mieluummin sellaiselle palvelimelle, minne Suomalainen viranomainen ei pääse vaikuttamaan.
Jälkipuheet on helpompi hoitaa sitten…

Raiskareitten ja pedareitten kuvat,nimet ja osoitteet julkisiksi!Mannet pakkotoihin ku maahanmuuttajatkin joutuvat.

”Reilu peli on perseestä” ? eiks se niin mennyt? kyllä pistää vihaksi lukea tällaisia juttuja.

suomessa osataan kyllä leimata syyllinen, joka on syytön mutta pedofiilit ja raiskaajat voivat tulla kasvojaan peitellen oikeuteen ja intimiteetti suoja ulottuu 100 vuoden päähän.

vittu mitä hyssyttelyä

perhe revitään ja syyttömänä tuomitaan, se on oikeuslaitoksen ja poliisin tyyli suomessa.

No vähällä hän nyt loppupeleissä pääsi! Ainoa asiaton puoli tuossa oli työnantajan toimista.

Pää pystyyn vaan ja uusia töitä hakemaan!

Suomessa vain tosirikollinen pääsee vähällä, uhrit ja syyttömät, no he ovat kärsijän asemassa.
SUOMI Euroopan johtava oikeustasavalta 🙂

Oma kommentti