Sote on rikki!

On turha enää väitellä, että kuka teki mitä ja kuka jätti tekemättä ja milloin. Syyllisiä on turha etsiä. Syyllisiä ovat kaikki vanhat puolueet. Talous ei ole kasvanut 15 vuoteen ja nyt sama johtajuuden puute näkyy sote-uudistuksessa.
On tunnustettava tosiasia, että sote on rikki ja nyt asiat on pantava kuntoon.
Hyvinvointiyhteiskunnan tunnistaa siitä kuinka se pitää huolta sairaista, lapsista ja vanhuksista.

Kun kuuntelee poliitikkojen puheita ihmisten ikääntymisestä, tuntuu kuin vanheneminen olisi rikos. On hyvä muistaa, että nyt eläkkeellä olevat sukupolvet ovat rakentaneet sen hyvinvoinnin, josta me kaikki saamme nyt nauttia. On seuraavien sukupolvien vastuulla, että työnsä tehneet ihmiset saavat elää rauhallisen vanhuuden.

Soten yhtälö on mahdoton. Rahoitus on jo lähdössä yli miljardi euroa pakkasella eivätkä seuraavat vuodet näytä yhtään paremmilta. Palkankorotukset, hoivan ja lääkkeiden hinnannousut tulevat joka tapauksessa ja ajavat meitä umpikujaan, jossa kymmenet tuhannet vanhenevat suomalaiset uhkaavat jäädä ilman kaipaamaansa hoivaa ja hoitoa. Sosiaaliministeri tunnusti tilanteen A-studiossa. Hänen mukaansa Suomea ei enää voi verrata muihin Pohjoismaihin eli pitääkö terveydenhoitoamme alkaa verrata Itä-Euroopan entisiin sosialistimaihin?

Ennen vaaleja luvattiin rinta rottingilla kuinka sotkut siivotaan ja sote korjataan. Nyt on pakko todeta, että sotessa on valuvika ja tästä on tulossa täysi katastrofi. Näin ei voi jatkua.

Kuntien antamat tiedot soten siirtyvinä kustannuksina vuosilta 2021 ja 2022 on käytävä tarkasti läpi jokaisen kunnan ja kaupungin kohdalta.
Tämä valtakunnallinen erityistilintarkastus tulee parantamaan hyvinvointialueiden rahoitusta välittömästi yhden miljardin euron verran.

Nyt hyvinvointialueilla laitetaan jokaisessa erikseen tietojärjestelmiä sadoilla miljoonilla euroilla kuntoon. Kun tulevaisuudessa alueiden määrä varmasti vähenee, mitäs silloin tapahtuu? Silloin aletaan hankkia tietojärjestelmiä sadoilla miljoonilla euroilla. Hölmöläisten hommia.

Olen hyvin huolissani sosiaali- ja terveyspalvelujen ja sitä kautta koko hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuudesta.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Hjallis Harkimo

Kommentit

Oma kommentti