Strippari Geronima: Lentokentältä teho-osastolle!

Kirsikka KelloniemiElämä voi joskus viiltää syvältäkin. Tammikuun Hymyssä julkkikset paljastavat, milloin sen kolkko käsi kävi – ja entä milloin tuli itkettyä viimeksi.

Nykyisin myös toimittajana työskentelevä Geronima eli Kirsikka Kelloniemi kertoo järkyttyneensä pahasti kymmenen vuotta sitten, kun hänen Saana-tyttärensä joutui auto-onnettomuuteen.

-Minut kuulutettiin lentokentältä suoraan teho-osastolle. Saana oli ollut mummilassa hoidossa ja jäänyt pakettiauton alle ystävänsä kodin edessä. Hän sai pahan kallonmurtuman ja aivoverenvuodon. Hänet oli leikattu muutama tunti aiemmin ja lääkärit käskivät varautua pahimpaan, Geronima herkistelee.

Nainen odotteli teholla kahdeksan tuntia. Vihdoin selvisi, että tyttö jää henkiin ja toipuu.

-Jotenkin sokissani en edes itkenyt onnettomuutta. Itku tuli ryöppynä vasta kun Saana pääsi teho-osastolta ja voitti minut viikkoa myöhemmin muistipelissä.

Viimeksi Geronima kertoo itkeneensä Auschwitzin tyttöorkesteri -elokuvaa katsellessaan. Geron ja muiden koskettavat kokemukset tammikuun Hymyssä!

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Kirsikka Kelloniemi, Geronima

Kommentit

Kirsikka on ihana nainen. <3
Tytär Saana on myös yksi parhaista ihmisistä keitä on. Ihania ihmisiä, eikä niitä voi kun rakastaa!

Jos joku ei heistä pidä, niin kannattaisi tutustua! Tylsää kummankaan kanssa ei voi olla. 🙂

Geronima aivasti, Geronima nyrjäytti niskansa, Geronima pieraisi jee, helvetisti kiinnostaa nää ”tasokkaat” uutiset

Kaikenlaisia ”julkkiksia” sitä on?
Voisiko joku kertoa minkä alan osaaja hän on?

Mutta onks se paha jos on tuhdimpi? No, eikä hitossa – enemmän vaan sexyä tarjolla!

Kirsikka on nykyisin noin 30-40 kiloa tuhdimpi kuin tuossa kuvassa.

geromino on kauneis suomalainne strippari . ja herka kun itkee austhwitc elokuvan. on janima korman kaunis myos mutta sen rinna on siliconi. se on paha juttu kun ota silicon mutta jos tosi ruma rintat niin pakko on jos vaikka roikut .

Oma kommentti