Suomalaisjulkulla oli kutosen keskiarvo: Menestys iski silti!

Tangokunkku Aki Samuli ei voi kouluajoillaan rehvastella.

Keskiarvo huiteli kutosessa, kun hän pääsi peruskoulusta. Siitä huolimatta nuorimies raivasi itsensä kolmen ravintolan ravintolapäälliköksi ja menestyvän konsernin ravintolatoimenjohtajaksi. Nyt hän on tangokuningas.

-Ei minulla pienenäkään harrastuksia ollut. Sen sijaan opin tekemään töitä. Ehkä periksiantamattomuudellani on osuutensa siihen, että olen jotain elämässäni saavuttanut. Kaikki mitä olen elämässäni oppinut on tapahtunut tekemisen kautta, mies toteaa.

Koulussa hän ei pystynyt istumaan hiljaa ja opiskelemaan siinä samalla.

-Opiskelu ei vain kiinnostanut. Tuntui täysin vieraalta, että lähtisin kotoa joka aamu, istuisin päivän ja sitten palaisin samaan aikaan kotiin, hän tuumii.

Ajatuksia voi lukea lisää painetusta lehdestä, jossa on Akista laaja haastattelu lapsuuskuvineen – yksinoikeudella Hymyssä tietenkin. Mies kertoo myös vakavasta sairaudesta, joka oli estää uran.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Aki Samuli, Tangokuningas

Kommentit

Oma kommentti