Kuva: Pauli Mörsky

Suomalaislaulaja selätti avioeron ja veromätkyt – ilman alkoholia

Painetussa Hymyssä on laulaja Juhamatin harvinainen haastattelu 70-vuotisjuhlan kynnyksellä. Yksi syy miksi Juhamatti on pitänyt uransa kasassa on se, ettei hän nauti juurikaan alkoholia, eikä ole sietänyt juopottelua bändeissäkään. Absolutisti hän ei kuitenkaan ole ollut.

Uransa huipulla 1980-luvulla Juhamatilta hajosi avioliitto ja verottaja muisti 900 000 markan veromätkyillä.

– Näistäkin selvittiin, eikä niistä otsikoita tehty. Keikkaa oli parhaimmillaan 250 vuodessa kahden eri bändin kanssa. Nautin silti noista ajoista. Nyt olen ollut jo kauan uudelleen naimisissakin.

– Olen ottanut tämän ammatin nöyrästi vastaan ja toiminut sen mukaan. Tosin tänä päivänä alkoholia käytetään paljon vähemmän kuin vielä 70- ja 80-luvuilla.

Juhamatti on huomannut toisenlaisenkin muutoksen keikkapaikoilla, joka ei ole niin positiivinen.

– Tanssipaikat ja tanssiravintolat ovat vähentyneet. Isoimmissa kaupungeissa oli useampikin hotelli/ravintola, joissa soitettiin elävää musiikkia. Tänä päivänä ei juuri ollenkaan. Kilpailu on kovaa ja selkäänpuukottamista tapahtuu. Ohjelmatoimistot tappelevat artisteista.

Lue haastattelu painetusta lehdestä.

Teksti:Hymyn toimitus, Esa Pesonen
Avainsanat: alkoholi, Juhamatti, veromätky

Kommentit

Oma kommentti