Suomalaislaulajan kipujen syy selvisi: ”Elämäni muuttui täysin”

Laulaja Tarja Ylitalon, 69, voimakkaisiin kipuihin löytyi syy. Leikkauksen jälkeen elämä on ollut paljon helpompaa. Hän kertoo elämästään painetussa lehdessämme Ilari Kauppisen haastattelussa.

Tarja joutui onnettomuuteen jo parikymmentä vuotta sitten. Hän oli jäänveistokoulutuksessa.

– Rakensimme estradia juhlanäytöstä varten, kun veistoalue alkoi olla valmiina. Portaat olivat lähes valmiit, kun lähdin viemään lumikolaa työparilleni portaita pitkin. Tuolloin vasen jalkani lipesi portaiden väliin. Selkäni välilevy sekä niskasta kaksi nikamaa nuljahtivat. Sain välilevyn pullistuman, joka leikattiin. Siihen oli kuitenkin ehtinyt tulla hermovaurio, Tarja muistelee.

– Kivut olivat kovat. Yli kymmenen vuoden ajan minulla oli opioidilääkitys, jota alettiin purkaa. Nyt se on poistettu kokonaan. Stimulaattori asennettiin yli 10 vuotta sitten selkäydinkanavaan. Se häiritsee jatkuvaa hermokipua, jotta aivot ymmärtävät kivun eri tavalla. Välillä laite oli minimillään käytössä. Nyt sitä säätelen sen mukaan miten sitä tarvitsen.

Pahimmassa vaiheessa Tarja joutui turvautumaan pyörätuolin ja kävelykeppien varaan.

Vuosi sitten Tarjalle tehtiin uusi leikkaus.

– Minulta operoitiin rankaa niskasta, josta löydettiin vika. Aiempina vuosina kaularankaani oli laitettu kaksi implanttia. Toinen niistä ei ollut koskaan luutunut. Implantti oli keikahtanut vinksalleen ja oma kehoni oli alkanut rakentaa siihen korjausta pitääkseen sitä paikoillaan. Se haittasi elämääni valtavasti. Lukuisten tutkimusten jälkeen kovien kipujen syy vihdoin selvisi.

– Elämäni muuttui täysin. Se on niin iso juttu, että näin jälkikäteen mietin, että miten oikein jaksoin.

Lue Tarjan tarina lehdestä.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Tarja Ylitalo

Kommentit

Oma kommentti