Lukijan kuva Kalastajatorpan alueelta talon katolta, jossa on poliisi.

Suomalaismies asuu tänään sattumalta Kiinan presidentin naapurissa – paljastaa hämmentävät turvajärjestelyt Hymylle!

Viiden tähden hotellissa, Hilton Helsinki Kalastajatorpalla asuva mieshenkilö avautuu Hymylle poikkeuksellisista turvajärjestelyistä, joita Kiinan presidentin Xi Jinpingin valtiovierailu Suomeen on aiheuttanut.

Presidentti asuu vierailunsa ajan Valtion vierastalossa, joka sijaitsee hotellin välittömässä läheisyydessä, ja vierastalon palveluista vastaa Kalastajatorpan henkilökunta. Torpalla sen sijaan majoittunee paljon protokollaan kuuluvaa henkilökuntaa Kiinasta.

-Autolla ei ollut mitään asiaa hotellin piha-alueelle, hotelliasukas kertoo Hymylle.

-Koko Torpan ympäristö on täynnä virka- ja siviiliasuisia poliiseja. Heidän lisäkseen on myös puolustusvoimien sotilaspoliiseja. Katuja on suljettu aidoilla.

Kuinka sitten pääsitte hotellille?

-Auto piti jättää useamman sadan metrin päähän Munkkiniemenrantaan. Sieltä kävellen hotellille pääseminen ei myöskään ollut aivan yksinkertaista. Ensin minut pysäytti sotilaspoliisi. Kun kerroin olevani hotellin asiakas, hän neuvoi esittämään asian seuraavalla tarkistuspisteellä poliisille. Siellä sitten kysyttiin henkilöllisyystodistukseni perään, ja he varmistivat hotellin listalta että varmasti asun hotellissa, mies kertoo.

Myöskin sisällä hotellissa asukas törmäsi tiukkoihin erikoisjärjestelyihin.

Voitteko kertoa millaisiin?

-Ulko-ovesta sisälle mennessäni oli koko aula täynnä kiinalaisten lisäksi virka- ja siviiliasuisia poliiseja. Peremmälle hotelliin päästäkseni jouduin läpikäymään turvatarkastuksen.

Millainen se oli?

-Iso metallinpaljastinhäkkyrä. Turvatarkastuspisteessä oli peräti viisi henkilöä. Kaikki irtonainen tavara oli riisuttava, myös housujen vyö.

Asukas kertoo, että hotellissa ja baarissa voi liikuskella, mutta turvajärjestelyt ovat tiukkaakin tiukempia. Hän kertookin seuraavansa mielenkiinnolla asiaa.

-Kyllähän tämä varmasti on mielenkiintoisimpia hotelliyöpymisiäni koskaan, toteaa yritysjohtaja, joka on nähnyt elämässään monenlaisia luksushotelleja.

Hän kiittelee Kalastajatorppaa upeaksi hotelliksi ja on vain hyvillään, että turvatoimet ovat tiukat ja tarkat.

-Niin pitääkin.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: hotelli, Kalastajatorppa, Kiina, presidentti, turvajärjestelyt, Xi Jinping

Kommentit

Oma kommentti