Kuva: Discovery+

Suomalaispariskunta kävi kantapaikassa syömässä – johti ihmiskaupan uhrin pelastumiseen

Eilen Frii-kanavalla esitetyssä Karhuryhmä-sarjassa käsiteltiin ihmiskauppaa. Ohjelmaa isännöi poliisin oikeassa karhuryhmässä operatiivisena johtajana työskennellyt Harri Gustafsberg.

Yksi esille tulleista ihmiskauppatapauksista oli lähtenyt selviämään iäkkäämmän pariskunnan ansiosta. Heillä oli ollut tapana käydä säännöllisesti samassa ravintolassa syömässä.

– Jossakin vaiheessa pariskunta rupesi ihmettelemään, että sama tarjoilija on aina ravintolassa, tutkinnanjohtaja Pekka Hätönen ihmiskaupparikosten tutkintaryhmästä muistelee sarjassa.

Pariskunta oli ilmoittanut havainnostaan viranomaisille. Sen seurauksena poliisi oli käynyt useampaan otteeseen syömässä ravintolassa siviilivaatteisiin pukeutuneena.

– Yhden kohtaamisen aikana poliisi kertoi hyvin hiljaa ammattinsa, näytti virkamerkkiään piilossa ja kertoi menevänsä tupakalle ravintolan ulkopuolelle ja olevansa siinä vähän aikaa, Hätönen jatkaa.

Tarjoilija oli tullut ulos ja kertonut poliisille tarvitsevansa apua. Hän oli ihmiskaupan uhri ja iäkkään pariskunnan ansiosta tapaus tuli poliisin tietoon.

Karhuryhmä-sarja on katsottavissa myös maksullisessa Discovery+ -palvelussa.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Harri Gustafsberg, ihmiskauppa, Karhuryhmä

Kommentit

Oma kommentti