Suomen pohjoisin somalialainen ikävöi kotiin: ”Täällä Lapissa on yksinäistä!”

Zaid Omar NasanZaid Omar Nasan, 42, silmät kostuvat, kun hän muistelee perhettään.

-Keniassa minulla on vaimo ja kaksi lasta, tyttö ja poika, nyt lapset ovat yli kymmenvuotiaita. Kun lähdin, he olivat pieniä ja suloisia. Minulla on yksinäistä ja tunnen häpeää, mutta en voi mennä takaisin, sillä minut tapettaisiin. Kärsin mieluummin häpeää.

Omar ei ole somali, vaikka on kotoisin Somaliasta. Hän kuuluu bajunien etniseen vähemmistöön Konyanen saarella Intian valtamerellä. Somalian rannikolla asunut Omar joutui muuttamaan sisällissodan vuoksi perheensä kanssa pakolaisleirille Keniaan.

Nyt mies asuu Enontekiön Hetassa ja on melkoinen kummajainen, paikkakunnan ainut musta mies.

-Täällä on yksinäistä. Täällä ei ole mitään. Haluaisin päästä pois, kun se on mahdollista, Omar kertoo koskettavassa Hymy-lehden haastattelussaan.

Lue juttu kokonaisuudessaan printtilehdestä.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: somali, Somalia, somalialainen, Zaid Omar Nasa

Kommentit

Parin viikon kuluttua on vaalit. Aijon äänestää, arvatkaas mitä puoluetta!?

PS. oikein arvasitte 🙂

No kohtahan tää uuden lain myötä saa koko vitun suvun tänne perässä meidän elätettäväksi.

Minä laittaisin vaimon ja lapset turvaan toiseen maahan jos olisi sellainen tilanne. Mutta ei nää vitun paskahousut, kun itse pakoon vaan ja kehtaa vielä valittaa, toivottavasti ei kävele vastaan yksikään näistä…

Otan tavallaan osaa. Ehkäpä olisi jo aika hyväksyä että sosiaalisin perustein tapahtuva maahanmuutto on tullut tiensä päähän eikä toimi. Jos ihminen laitetaan täysin toisenlaiseen kulttuuriin toiselta puolen maapalloa niin ongelmia siitä vaan seuraa, oli ajatus kuinka kaunis tahansa.

Minkälainen mies jättää perheensä pakolaisleirille ja lähtee yksin pois? Ei noilla ainakaan ns. selkärankaa löydy.
Ehkä Hymy ystävällisesti kustantaa tälle liput sinne paklaisleirille, jotta saa olla perheensä kanssa, kuten oikea mies tekisi.

Jos on niin yksinäistä niin ainahan voi palata kotiin. Niinkuin E.T jolla oli oma polkupyörä ja halusi K-O-T-I-I-N.

Onhan se kieltämättä ainoa tumma täällä kylällä, mutta mitään ongelmia miehestä ei ole silti ollut. Päinvastoin vain. 🙂

Kyllä pistää vihaksi kun ajattelee että me maksetaan tuonki kuraturvan eläminen. Takasi Keniaan vaan ykssuuntasella lipulla.

No tervetuloa Suomeen! Meillähän rajat on auki jokaiselle ja työssäkäyvät kansalaiset pitävät huolen että sinun ei tarvitse käydä töissä. Olet vaan kotona, syöt, katsot telkkaria ja podet koti-ikävää. Onhan se ikävää.

PS. Eiköhän nosteta veroja niin saadaan lisää loisia makoilemaan nurkkiin.

Ei somali on vapaa lähtemään koska haluaa pois. Maailmassa on muitakin maita kuin Kenia. Tässäkin on kysymyksessä saamattomuus. (sos. virkailijan pitäisi hoitaa asia hänen puolesta mutta kun rikkaus). Vain tosimies jättää perheensä ja asettuu Lappiin häpeämään.

Ilmeisesti joku lukenut tälle miehelle lehdestä että Helsingin romanit saivat 300€ kun poistuivat maasta. Pingo..

Joo mäkään en voi mennä duuniin kun siellä voi kuolla.

kyllä varmaan itekkin diggaisitte runkkarit jos saisitte luotia kuuppaan jos palaatte himaan.mitäs ne vaimo ja ja muksut delanneella isällä tekee.eiköhän sotaa odotellessa että urputtajatkin sais oman kudin kalloonsa.

”Keniassa minulla on vaimo ja kaksi lasta, tyttö ja poika, nyt lapset ovat yli kymmenvuotiaita” Sinne siis heti seuraavalla vuorolla!

No ei sun pakko ole olla tällä! Junat liikkuvat ja lentokoneilla pääsee myös.

Eka kommentti pelasti päivän 🙂 *repskops*

Oma kommentti