Suomessa jopa 8000 ilotyttöä, vanhin 72-vuotias – näin paljon tytölle itselleen jää käteen!

ProstituutioHymyn kesäkuun numerossa julkaistu laaja raportti prostituutiosta tuo ilmi muun muassa sen, että Suomessa toimii eri arvioiden mukaan ammattimaisesti tai puoliammattimaisesti vähintään 800, mutta jopa 8000 prostituoitua. Tarkkaa lukumäärää ei tiedä kukaan.

Toistaiseksi vanhin rikoskomisario Seppo Sillanpään kohtaamista ilotytöistä on ollut 72-vuotias.

Prostituutioon erikoistuneen ja Hymyn jutussa asiantuntijana toimivan Sillanpään mukaan pienetkään paikkakunnat eivät enää ole prostituution katvealuetta. Suomessa ilotyttöjen palveluksia saa jo noin 25 paikkakunnalla.

-Tyypillistä on, että tyttö saa rahoista itselleen vain kolmasosan, Sillanpää tietää. Paritusringit toimivat Virossa, eikä nykyisin edes rahoja vaivauduta kokoamaan Suomen sisäpuolella. Paritusrikollisuus on viime vuosina siirtynyt kokonaan virolaismafian käsiin.

Mielenkiintoinen raportti on luettavissa kokonaisuudessaan printtilehdestämme.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: prostituutio, Seppo Sillanpää

Kommentit

seo mumma72vuotias osotteesta ei tierä mutta mene livelinjalle.fi voit löytää vaikka oman äitisi tai hierontaa ei seksiä

Aika helmee nussia 72 vuotiasta rahasta. Jos joku tietää mistä isoäidin löytää, niin laittakaa ihmeessä infoa 🙂

Oma kommentti