Mbappé jahtaa MM-menestystä Suomen väreissä – no, ei nyt kuitenkaan se Mbappé!

Suomen Agilityliitto / Jukka Pätynen, Koirakuvat.fi

Suomi toimii tällä viikolla kansainvälisen koiraurheilun keskipisteenä, kun lajin vuoden tärkein kansainvälinen arvokilpailu järjestetään Turussa.

Suomen joukkueessa kilpaileva Laura Sutinen lähtee kotikisoihin peräti kahden koiran kanssa. Mediluokassa hänen parinaan nähdään shetlanninlammaskoira Mbappé ja maksiluokassa bordercollie Jari. Molemmat koirat on nimetty kuuluisien jalkapallotähtien mukaan.

– Nimeämisperinne alkoi kauan sitten. Olemme molemmat mieheni kanssa urheilleet aktiivisesti muita lajeja ennen agilityä ja idea lähti sieltä. Jo ennen näitä koiria meillä on ollut Pelé, Messi ja Diego Maradona, Sutinen kertoo.

Mbappén nimen valintaan osallistuivat puolestaan Sutisen perheen lapset.

– Kun Mbappén tulo meille varmistui, kysyin lapsilta jalkapalloilijan nimeä koiralle. He vastasivat epäröimättä, että Mbappé on paras, joten hänestä tuli Mbappé. Hän on vielä hyvin nuori, joten kaimansa kaltaisiin saavutuksiin ei ole vielä ylletty, mutta hän on MM-joukkueen nuorin koira, hyvin lahjakas ja sielultaan hyvin ranskalainen. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

”Otimme perhekoiraa, mutta saimme supertähden”

Nuoresta iästään huolimatta Mbappé on Sutisen mukaan osoittanut viihtyvänsä erityisesti silloin, kun panokset kasvavat.

– Mbappé on hyvin itseriittoinen ja oman arvonsa tuntoinen, mutta nuoreksi koiraksi erittäin taitava ja itsenäinen. Mitä vaikeampi rata, sitä parempi. Hän on myös isojen areenoiden mies ja tuntuu onnistuvan finaaleissa ja isoissa kisoissa paremmin kuin tavallisissa.

Radan ulkopuolella Mbappé on vähintään yhtä vahva persoona.

– Hän kuuluu, näkyy eikä häntä saa kukaan määrätä. Häneltä voi pyytää, mutta kauniisti. Otimme perhekoiraa, mutta saimme supertähden.

Sutiselle kotikisat ovat poikkeukselliset myös siksi, että hän pääsee edustamaan Suomea kahden koiran kanssa. Jari lähtee jo kolmansiin MM-kisoihinsa, kun taas maajoukkueen nuorimmalle koiralle Mbappélle MM-areena on ensimmäinen.

– Jari on vahva ja erittäin taitava konkari, jonka kanssa parhaimmillaan luemme radalla toistemme ajatuksia. Mbappé taas kehittyy juuri nyt suurin harppauksin ja on vielä hieman villi kortti. Molemmat ovat kuitenkin isojen areenoiden miehiä ja tuntuvat olevan parhaimmillaan, mitä kuumempi paikka. 

Jarin MM-kisoihin liittyy myös erityistä haikeutta: kahdeksanvuotias konkari kilpailee Suomessa viimeistä kertaa kansainvälisellä tasolla.

Jalkapallokentältä agilityn MM-radoille

Jalkapalloyhteys ei jää Suomen MM-joukkueessa vain koirien nimiin. Shetlanninlammaskoira Zinkin kanssa ensimmäisiin MM-kisoihinsa osallistuva Sami Lampi pelasi juniorivuosinaan jalkapalloa tavoitteellisesti ja ylsi A-junioreissa maajoukkueleiritykseen asti.

Agility tuli Lammen elämään myöhemmin. Ensin hän päätyi seuraamaan lajia kentän laidalta, sitten itse harjoittelemaan ja kilpailemaan.

– Nyt olemme päässeet tähän pisteeseen monen vuoden tavoitteellisen harjoittelun tuloksena, Lampi kertoo.

Vaikka jalkapallo ja agility näyttävät ensi silmäyksellä hyvin erilaisilta, Lampi löytää niistä paljon yhteistä.

– Molemmissa yhteistä ovat tiimityöskentely, nopeasti muuttuvat tilanteet sekä tietysti juokseminen. Vaaditaan nopeutta, tilanteiden ennakointia ja nopeaa reagointikykyä muuttuviin tilanteisiin. Yhteistyö on kuitenkin kaikista tärkeimmässä roolissa.

Fyysisenä suorituksena lajit eroavat toisistaan: 90 minuutin jalkapallo-ottelun sijaan noin 40 sekunnin agilitysuoritus on intensiivistä spurttailua nopeine suunnanmuutoksineen.

Zink tarvitsee selkeää ohjausta – ja ohjaajalta malttia

Lammen kisakumppani Zink on hänen mukaansa innokas työntekijä, jonka kanssa onnistuminen vaatii ohjaajalta myös malttia.

– Zinkillä on hyvä työmoottori, mikä on helpottanut kouluttamista ja helpottaa yhteistyötä todella paljon. Se vaatii minulta selkeää ohjausta ja käskytystä, mutta samalla malttia antaa koiralle vastuuta hoitaa oma tonttinsa radalla.

Juuri koiran ja ihmisen välinen yhteistyö sai Lammen aikanaan jäämään lajin pariin. Nyt vuosien tavoitteellinen harjoittelu vie kaksikon ensimmäistä kertaa MM-areenalle.

– Yhteistyön rakentaminen koiran kanssa ja sen kouluttaminen pennusta lähtien yhdistettynä omien fyysisten kykyjen hyödyntämiseen koukutti lajissa. Lisäksi minua motivoi epäonnistumisten kääntäminen onnistumisiksi ja tietysti luontainen voittamisenhalu.

Katseet kotikisoihin

Sekä Sutinen että Lampi lähtevät kotikisoihin luottavaisina. Sutisen tavoitteena on tehdä molempien koiriensa kanssa oman tason mukaiset suoritukset ja nauttia agilitystä. Ensimmäisiin MM-kisoihinsa osallistuva Lampi toivoo onnistuneiden ratojen vievän Zinkin kanssa mahdollisimman pitkälle.

– Meillä on tosi hyvä joukkue lähdössä kisoihin. Omana tavoitteena ensimmäisissä MM-kisoissani on saada onnistuneita ratasuorituksia ja katsotaan sitten, mihin se riittää. Toivon tietysti, että mitaleille, Lampi sanoo.

Lampi kannustaa kisojen ääreen myös urheilufaneja, joille agility ei ole ennestään tuttu laji.

– MM-kisoissa ovat maailman parhaat koirakot kilpailemassa, joten luvassa on vauhdikkaita ja taitavia suorituksia, joita on koukuttavaa katsoa myös lajista tietämättömän.

Agilityn MM-kisat nähdään kokonaisuudessaan suorina lähetyksinä Ruudussa. Lähetyksissä agilityn asiantuntijat ja yleisölle tutut selostajat välittävät kisojen tunnelman kotikatsomoihin.

Teksti: jarikupiainen

Kommentit

Oma kommentti