Susan Ruususen kohusta kaksi vuotta: Pilleripurkit tulivat tutuiksi!

Susan RuusunenSuhde pääministeri Matti Vanhaseen nosti kolmen lapsen yksinhuoltajaäidin Susan Ruususen pari vuotta sitten kertaheitolla iltapäivälehtien lööppikuningattareksi.

-En varmaankaan tekisi kaikkea samalla tavalla kuin silloin, mutta sitä on turha jälkeenpäin katua tai voivotella. En ryhdy pyytelemään anteeksi rakastumistani väärään mieheen. Suhteesta ei jäänyt kuin paha mieli kaikille, sanoo Susan Hymylle antamassaan yksinoikeustilityksessä.

Hän puhuu median vallasta ja siitä, miten yksityisestä ihmisestä tuli kaikkien riepottelema ja vihaama nainen.

-Vasta myöhemmin tajusin, miten kovasti mieleni järkkyi. En toivo sellaista kenellekään. Pahimman ryöpytyksen aikana minua ahdisti koko ajan, enkä olisi selvinnyt ilman lääkitystä.

Lue traaginen tilitys tammikuun Hymystä.

Teksti: Hymy
Avainsanat: Matti Vanhanen, Susan Ruusunen

Kommentit

Voi Susan parkaa. Että menit tollaset hankkimaan. Meinaatko yrittää Mattia takasin. Se voi jopa onnistua, koska Matti-setä on hiukan höynäytettävä ja muutenkin tomppeli.

Matti Vanhanen Sirkkansa ja Sauli Niinistö Jenninsä kanssa ovat varmaan nyt onnellisia. Jonkun ex-Kurosen mielipiteet eivät enää kiinnosta ketään pätkänkään vertaa. Onnea vaan Matin ja Saulin nykyvalinnoille. Ladyt ovat hienoja ja edustavia.

nimim. Suotakoon Onni Susanillekin

Ehkä miehet uskaltaisivat lähestyä sinuakin jos olisit hitusenkaan samanlainen kuin Mertala tai Niinistön tuore vaimo eli et ruikuttaisi kaikkia asioita lehdistölle. Joten sinulle tekisi hyvää opetella olemaan hiljaa lehdistön suuntaan. Sinulla on kertomasi mukaan ystäviä tallella, jos näin on asiat oikeasti avaudu heille. Mutta koska et niin tee vaan mieluummin kerrot asiat roskalehdille niin olet rahanahne ja vaille myötätuntoa.
Tai juttele rakkaalle koirallesi koska se on varmaan ainoa elävä olento joka jaksaa kuunnella sinua.

Toivottavasti Matti Vanhanen voittaa oikeudenkäynnin niin saisi Susakin todeta, ettei ihan mitä vaan voi kirjoitella.
Ymmärtäisit JO vihdoinkin olla hiljaa ja jos Vanhanen ei muka merkitse sinulle mitään niin jätä hänet rauhaan kommenteiltasi.
Hän on teistä kahdesta se fiksumpi ja olen iloinen hänen puolestaan, että löysi fiksun ja kauniin naisen rinnalleen.
Opeta poikaasi ja itseäsi myös rentoutumaan ja ilman alkoholia ettei tartte lehdissä noin ala-arvoisia ”neuvoja” antaa Vanhaselle. Kuinkahan monen oluen jälkeen tuokin neuvo lehteen päätyi….

Matti Vanhanen on ykkönen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! JEEE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

jos kerran on suomalaiset munattomia voi vain kysyä mistä maasta ovat kotoisin lasten isä-/isät (fakta kommentti).

Jättäkää Hymyn (tai minkä tahansa lehden) numero ostamatta jos siinä on tyrkyn kuva.
Paras ja tehokkain keino.

Teille Lime ja Energia-nimimerkit. Limen kommentti kuullostaa siltä kuin hän olisi itse Susan ja Energia on varmaan Susan poika.
Kysymys kuuluu Miksi Susan ja poikansa saavat herjata lehdissä suomalaisia miehiä ja pääministeriä. Eikä pääministeri vaikuta ollenkaan tylsältä ja kireältä. Ja Niko Kuroselle ihan vaan tiedoksi, että selvinpäivinkin voi ottaa rennosti ja pitää hauskaa. Mutta sehän ei taida tältä äidiltä ja pojalta onnistúa, että relaisivat ilman alkoholia. Niko, alat kommenttiesi kanssa kuulostaa ihan äidiltäsi. Kyllä on poika hienosti kasvatettu ja hyvän roolimallin saannut. Oppi mennyt hyvin perille. Miksi he saavat arvostella pääministeriämme ihan miten lystäävät mutta jos heitä kohtaan esittää kriittiä niin se on kunnianloukkaus. Pysyisi sitten pois lehdistä ja olisivat ihan hiljaa jos eivät kestä kritiikkiä.
Turha tulla lehtiin itkemään omaa kurjuttaan. Suomessa on sellaisiakin ihmisiä joilla on OIKEASTI asiat huonosti.
Muista se Susan kun seuraavan kerran valitat omaa kurjuuttasi jonka olet ihan itse saannut aikaan.

Susanna olet ihana ja puhut täyttä asiaa. Minunkin ex-tyttöystäväni sanoi minulle, ettei minulla ole munia ja sen jälkeen sitä ei ole näkynyt. Turhaan masennat mielesi vaikka sinua täällä panetellaan ja yritetään herjata. On jo aika, että tuot tämän päivänselvän asian jukisuuteen. Jos sinulla on vaikeuksia löytää miehiä, niin voin kertoa, että on minullakin vaikeuksia löytää naisia. En edes rahalla ole enää onnistunut aikoihin. Voisimmeko me olla kaksi kaltaistamme ja yrittää yhtdessä. Tsemppiä Susan, älä lannisttu, vielä voitto tulee.

Hieno lättäletti! Kolmen lapsen yksinhuolajaäidin näköinenkin.

tämä saman jauhaminen alkaa ihan oikeasti olla tylsää, tämä alkaa mennä sellaiseksi Matti ja Mervi -farssiksi. Nämä jutut voisi jo ihan kokonaan loppua, eikä kukaan jäisi kaipaamaan.

Miksi pitää lyödä lyötyä? Kaikille naru kaulaan ja hypätkää järveen. Suomalaisella on niin huono itsetunto, että yrittää toista mollaamalla sitä korostaa. Kun katselee Stadin katukuvaa, eipä sieltä hääppösempiä löydy ja kai ne kauniimmat ja fiksuimmat on täällä nimettömänä arvostelemassa ;o) tsiisus.

Säälittävää, kun pitää roikkua lööpeissä. Eikä ’halua’ julkisuutta. Väkisin ja pakotettuna siis vain lärvi lehdissä.
Hankkis elämän. Muun kuin lööppielämän.

Olkaapa varovaisia kun kirjoitatte aiheesta. Saatatte joutua raastupaan ja maksumiehiksi. 😉

Artikkelissa on varmaan kirjoitusvirhe. Pitäisi varmaan olla, että kukaan mies ei halua lähestyä ruususta.

Suomalaiset miehet on aivan ihania, mutta ymmärrän miksi kukaan ei halua sinuun lähestyä. ovat siis fiksujakin vielä.
Onnea ulkomaalaisen etsintään, heille kelpaa kuka vain.

Voi itku !!!
Susa hei, olisit ajatellut etukäteen mitä teet. Älä nyt ala avautumaan siitä kuinka vaikeaa sulla on. Ja todellakin miksi sinä saat loukata miesten kunniaa sanomalla ettei suomalaisilla miehillä ole munaa. Ja sinäkö muka rohkea nainen ja pah! jos olisit rohkea niin et olisi mitään pillereitä tarvinnut. Koko juttu haiskahtaa siltä, että haluat ja yrität saada taas kaikkien säälin ja myötätunnon ennen oikeudenkäyntiä. ja Hanki se mies vaikka Naurusaarilta. Suomalaisilla miehillä on todellakin munaa koska he karttavat sinua. Suomalainen mies on maailman paras mies.

´Joululahjarahaa Kuroselle Hymyn juttupalkkiolla?

Itse ratkaisin perheenäitinä lasten lahjarahojen puutteen tekemällä töitä. Aika kiva, helppo ja suositeltavakin tapa.

Sekin etu, että työtä tekevää, ahkeraa perheenäitiä naapurit tervehtivät kunnioituksella ja lapset saavat olla ilkkujilta ja kirkuvilta lööpeiltä rauhassa.

Ei se Kuroruususen lapsia paljon lohduta, että lööpit ilkkuvat heille joka kaupan ja kioskin lehtihyllyissä VASTA joulun jälkeen.

Ruususelta täysin ÖRVELÖ homma tulla tälviisii tutustumaan
Suomen kansaan, tai mediaan. Mutt’ onhan ihminen erehtyväinen…..
nainenkin!

Vai eivät miehet uskalla lähestyä? Tuskin se uskaltamisesta on kiinni mutta omaavat niin paljon itsesuojeluvaistoa etteivät lähesty, fiksuja kun ovat.
Suskin kannattaisi katsoa peiliin ja etsiä sitä syyllistä sieltä!

Onneksi Matti ymmärsi ajoissa lopettaa suhteen ja ottaa tilalle Sirkan,joka on tyylikäs ja fiksu Lady.

Etkö jo hyvä ihminen tajua hävitä täältä ”julkisuudesta” pois. Ei sinun tekemisesi ruusunen kiinnosta meitä pätkääkään!!!!!!!!!!!!

Joku kirjotti, et olis kannattanu pestä hiukset ennenkö antaa ottaa kuvan. No olishan noi hiukset voinu kammatakki. Ruusunen haluaa rahastaa meitä, jos vaikka joku herjaisi taasen, niin vois haastaa oikeuteen.

Suski jauhaa varmaan hamaan tulevaisuuteen Matti ja minä… plaa plaa.

Suomalaisilla miehillä on munat. Eihän se Suskikaan olisi lapsia voinut hankkia..

Nyt mä hokasin, eikös tuo Suomalaisten Miesten munattomuus lause ole Suomalaisen Miehen julkista herjaamista. Joten eiköhän me Miehet lähdetä tekemään kantelua aiheesta ja todistajiksi ihanat omat naisemme, siis siitä että meillä on munat.

Kannatskohan kattoo peiliin, jos ei itselleen miestä löydä – eikä suomalaisten miesten munia. Ei pitäs ihmetellä..itse en ottas vaikka maksettas!

En juurikaan ihmettele ettei tää muija löydä miestä.
Kaikki mitä teet on jossain hymyssä sen jälkeen ja sitä paitsi ei toi ulkonäkökään mikään mahtava ole… Ikääkin on jo vaikka kuinka paljon…
Jos ei ukkoa löydy niin vika ei oo ukoissa vaan ihan siinä muijassa.

Olisi kannattanut edes pestä hiuksat ennen kuvauksia. That´s all.

…KYLLÄ MATTI JA SIRKKA OVAT KUIN VAKKA JA KANSI.ONNEA!

Ei tää nyt enää nii paha oo.

Kunhan tosta Tukiaisesta pääsis

EKA!

Luulin jo, että tuosta naisesta on päästy rauhaan, mutta EI!
Armahtakaa jo!

Oma kommentti