Susanna Sievinen paljastaa vihdoin totuuden: ”Olin mieheni salarakas”

Susanna SievinenSusanna Sievinen pahoitti mielensä ex-miehensä, Janin ja tämän uuden vaimon, Marin, antamasta lehtijutusta.

Niinpä hän kertoo nyt Hymylle oman totuutensa ja paljastaa muun muassa sen, että Jani lähetteli hänelle lemmenviestejä Marin kanssa jo heilastellessaan.

-En ymmärrä, miksi he halusivat jatkaa eromme puimista yli kolme vuotta eron jälkeen, vieläpä valheellisella tavalla, Susanna selvittää Hymylle.

Eniten Susannaa loukkasi perhelehdessä Marin esittämä väite siitä, että Susanna olisi tunkeutunut varoittamatta pariskunnan kotiin.

Susannan mielestä Marilla ei näytä olevan käsitystä kaikesta tapahtuneesta.

-Tuntuu kurjalta Maria kohtaan. Lehtijutusta tulee olo, ettei Marilla ole ollut hajuakaan siitä, mitä on tapahtunut, vaikka hän kertoo Janin olleen koko ajan niin avoin.

Koko juttu helmikuun Hymyssä.

Teksti: Hymy
Avainsanat: Jani Sievinen, Mari Sievinen, Susanna Sievinen

Kommentit

Säälittävä ämmä!
Halut vain rikki janin suhteen mutta se ei vain onnistuu hänellä on tosi kauniis ja rehellinen nainen ei se todella kiinostaa sua enää. Kerropas mitä teet Otson kanss snapartuunassa…….kuulemä sullä on aina hauskaa siellä.

Hyvä Susanna, että puolustaudut Hymyssä! Törkeää miten Perhe-lehti julkaisee pikkuvaimon tilityksiä, tarkistamatta mikä on totta ja mikä satuilua. Asiat olisi voinut ihan tarkistaa Susannalta.

Se, että Hymy otsikoi jutun ”salarakas” on vain myyntitapa ja oikea asia selviää jutusta, kunhan vain maltatte lukea sen. Kyllä Susannalla on oikeus korjata lehtijutuissa väitettyjä asioita, kun potaskan jauhaminen jatkuu ja jatkuu.

Jani ja Mari voisivat katsoa peiliin, oliko Perhe-lehden juttu oikeasti Susannan osalta enää tarpeellista. Minä nimitän sitä loan heitoksi ja se joka leikkiin ryhtyy, se sen kestäköön.

Janin poliittinen ura tuntuu alkavan lennokkaasti totuutta mukaellen ja päättyy kuin kananlento. Onhan näitä nähty!

Ole Susanna vahva! Me tuemme Sinua!

Minun myötätuntoni on täysin Marin puolella.On helvetillistä elää perässä roikkuvan ja katkeran ex-puolison ikeessä.Hänellä on varmasti raskasta elättää ja kasvatta omia ja muiden lapsia,”hissutella sukkasilleen”,ettei vaan loikukka mitenkään ex-puolisoa,joka tattuu kaikkeen mahdolliseen,mihin voi,heittääkseen paskaa niskaan.Hyvä,että hän avautui aiheesta josta ei saisi puhua,yleinen mielipidehän tässä yhteiskunnassa on vielä se,että uusi puoliso (varsinkin nainen) on aina se pahis.

Kukaan ei tunnu muistavan,että myös Mari on äiti,äiti joka haluaa lapsilleen rauhallisen kasvuympäristön,äiti joka haluaa tasapainoista perhe-elämää.Marin antama haastattelu oli ihan asiallista kritiikintynkää vaikeasta elämäntilanteesta.Suskun kostohaastattelu lähinnä naurettava/säälittävä.

Täällä vielä ylläpidetään ”pyhä-äiti myyttiä””,ajatusta,jossa kaikki äidit ajattelevat vain lastensa parasta.Oliko se ”lasten parasta” -ajattelua,kun Susanna oli viemässä lapsia Kreikkaan,kauaksi isästä,sukulaisista,kavereista,koska äiti oli löytänyt uuden heilan?
Tai alastonkuvat,jotka kaikki lasten kaveritkin voi hakea netistä?
Onko tällainen uusperheen terrorisointi ja riidankylväminen ”lapsille parasta” -ajattelua?

Susanna olisi voinut antaa asiallisen haastattelun vastineeksi,jos koki tulleensa loukatuksi Marin puolelta,ei mitään tällaista ”shokkipaljastus” -yritelmää.Toisaalta Susanna olisi voinut ottaa myös kritiikin vastaan ja miettinyt,onko siinä sittenkin perää ja voisiko hän muuttaa/auttaa tilannetta.
40-vuotiaalla naisella luulisi olevan enemmän järkeä päässä.

Kommentti 34: ”Tsemppiä Susanna!
Olet rohkea nainen, kun puolustat itseäsi näiden haaskojen rääkkyessä! ”

Jos minua tarkoitat, en ole Susanna Sievinen, vaan 12 vuotta sitten omasta lapsettomasta avoliitostaan eronnut nainen, joka elää 11. vuotta uuden kihlattunsa kanssa.

Myötätuntoni on siksi Susannan puolella, että hän ei voi ikinä kääntää selkäänsä Janille ja elämässään aivan uutta lehteä, yhteisten lapsien vuoksi. Samasta on tietysti selvittävä Janinkin, joka on vaikuttanut TV-ohjelmissa ihan symppikseltä mieheltä.

Tiedän kokemuksesta, mitä on arvostaa ja pitää toisesta eron jälkeenkin, vaikka tajuaa, etteivät henkilökemiat pelanneet ex-puolison kanssa riittävän hyvin yhteen. Silloin voisi olla parempi, että ei tapaisi ex-puolisoaan lainkaan. Mutta kuten sanottu, Susannalla ei tätä mahdollisuutta yhteisten lapsien vuoksi ole. Minulla oli, ja on.

”Pohjanoteerauksia” minun mielestäni ovat haaskat, jotka ilmestyvät haukkumaan julkisesti jompaakumpaa eron osapuolta vaikka ”katkeraksi harpuksi”, vaikka eivät voi todellisuudessa tietää koskaan kaikkea ex-puolisoiden välillä tapahtunutta.

Jos olisin haltija, taikoisin ”hyvin säilyneelle” Susannalle, jonkun kivan uuden miehen, joka saisi hänet ajattelemaan enemmän tulevaa kuin mennyttä.

Tsemppiä Susanna!
Olet rohkea nainen, kun puolustat itseäsi näiden haaskojen rääkkyessä! Pidä itsestäsi ja lapsista hyvä huoli ja älä anna periksi. Valheilla on lyhyet jäljet ja sen kaikki tulevat kohtaamaan tavalla tai toisella.

Ottamatta asiaan kantaa, niin mielenkiintoista nähdä, että niin monet suomalaiset nykyään menevät automaattisesti nuoremman naisen puolelle. Varsinkin miehet.

susanna alkaa olla verrattavissa johanna tukiaiseen, ihan yhtä tyhmiä säälittäviä ikisinkkuja molemmat jotka eivät kumpikaan suostu hyväksymään eroa.
ja susanna sievinen ei ole koskaan ollut kaunis, ennen missiksi pääsi ilmeisesti pituudella, ei ainakaan ulkonäkövaatimuksia tainnut olla. ja nykypäivänä tästä harakasta ollaan kiinnostuneita vain jani sievisen takia.

Kommentti nro 28:

”Olet säälittävä vanha harppu ja sinun blogisi tuo kaiken tämän erittäin hyvin esiin.”

Vau nimimerkki ”Nyt sit”,
sinä otat tämän asian todella henkilökohtaisesti,
koska kommentoit sitä klo 3.30 aamuyöllä. Mistähän moinen johtuu, ettet aamuyölläkään osaa muuta ajatella kuin Susannan ja Janin eroa ja Marin ja Janin liittoa. Taidat olla asiasta todella kiinnostunut!

Luetko sinä Susanna Sievisen blogia, vaikka väität, ettei hän kiinnosta sinua yhtään? Tiedätkö, minä en ole koskaan lukenut ”Susannan blogia”,
niin paljon eivät ole tämän täysin vieraan ihmisen mietteet kiinnostaneet.

Arvaukseni on: Olet itse katkera vanha harppu, joka lukee silmät pullistellen ja kateellisena Susanna Sievisen blogia, ja hänestä kertovia lehtijuttuja. Jutut luettuasi rynnistät sitten tällaisille palstoille mesoamaan katkerine ja kateellisine kommentteinesi.

Tietääkseni ”vanha harppu” tarkoittaa rumaa vanhaa naista. Sitä ei toki Susanna Sievinen ole.
Tuskin hän ”vanhana harppuna” olisi kelvannut mm. uimari Göran Porvalin käsipuoleen erottuaan Jani Sievisestä.

Minusta sekä Jani että Susanna voisivat lopettaa eronsa puimisen julkisuudessa,
mutta niin kauan kuin sinun kaltaisesi katkeruutta pursuavat kansalaiset,
jaksavat osoittaa kiinnostusta näitä ”Susanna-Jani- Mari”-juttuja kohtaan
jopa klo 3.30 aamuyöllä, niitä julkaistaan.

Tsemppiä sinulle, että toivut omasta vihamielisen katkerasta asenteestasi
ennen kuin se muuttaa sinut katkeraksi vanhaksi akaksi tai ukoksi. (Toivottavasti vielä ei ole liian myöhäistä.)

Kommentti nro 20:”Poistu julkisuudesta,koska sinulla ei ole sille mitään annettavaa.Kukaan jaksa lukea jauhamisisasi menneistä enää.”

Ilmeisesti lehdet näkevät asian toisin. Eivät ne julkaise juttuja, joita kukaan ei lue. Sellainen toimintahan tarkoittaisi, ettei lehteä ostettaisi. Tämä puolestaan tarkoittaisi lehdelle (kustantajalle) taloudellista tappiota.

Jos muutama ”katkeruutta pirskuva” ihminen mekkaloi tällä palstalla,
sanoen ettei halua lukea Susanna Sievisestä enää mitään, se ei tarkoita etteikö iso joukko lukiota haluaisi.

Heti kun ”kansan” kiinnostus Susanna Sievistä kohtaan laantuu, lakkaavat lehdet julkaisemasta hänestä juttuja. Niin yksinkertaista se on.

Voisitko jo lopettaa näitten väkisin väännettyjen lehtijuttujen keksimisen.
Janilta erittäin hyvä ratkaisu pistää sinut pihalle, sillä todellinen luonteesi on hyvin tullut esille sen jälkeen. Olet julkisuuden kipeä, säälittävä nainen. Olet malliesimerkki ”Golddigger”! Ensin haetaan julkisuutta suomen missikisoista, ja jos päätyy telkkariin asti lähdetään metsästämään rikasta urheiliaa maksamaan sinun turhamaista elämäntyyliä. Ja nyt kun mies pisti pihalle, yrität hinnalla millä hyvänsä pysyä julkisuudessa. Olet säälittävä vanha harppu ja sinun blogisi tuo kaiken tämän erittäin hyvin esiin. Toivottavasti joku ihan vahingossa ja autolla sinun yli ja pysyt loppuelämäsi koomassa. Sillä se taitaa olla ainoa keino jolla et tyrkytä itseäsi Ö-luokan jutuilla juorulehtiin.

Sillä lapsella ,äitiinsä tullut .En ole eronnut ,ollut 44 v, yhdessä saman miehen kanssa .Minusta on väärin ,että nostatta jalustalle ,eronneen ,Janin ja haukuttan SUSANIA onhan hän Janin lasten äiti .Äiti on lapselle rakas.,ja lapsi äidille.

Onneksi Mari uskalsi vihdoin avata suunsa kokemastaan!Pitäisikö uusioperheen vain hiljaa kärsiä ex:n kiusaamisesta ja kiukuttelusta,vuosi vuoden perään??!!

Voimia Marille!Älä anna ex-vaimon myrkyttää mieltäsi ja suhdettasi.Et ole ainoa,joka joutuu kärsimään moisesta kiusaamisesta entisen puolelta.Muista,että sinulla on onni,toisella katkeruus.
Upeaa,että sinulla on rohkeutta kertoa julkisesti siitä,mitä joudutte kokemaan.

mari on nuori ja olkoot outoja kommentteja,mutta uskon että mari sanoo ihan syystäkin noin,en minäkään hyväksyisi tuollaista susannan käytöstä..

”Jani myös vaati Susannaa aikanaan valitsemaan Kauppaopiston jatkamisen ja hänen tukemisensa välillä: Susanna jätti kauppaopiston kesken ja valitsi Janin tukemisen” huhhuh,tuossaki piti syylistää jania.. eiköhän jokainen tee itse oman päätöksensä opitojen suhteen..ja tarviiko olla niin tyhmä että jättää koulun käymättä miehen takia?? uskomatonta kuinka ihminen voi olla katkera..

tsemiä uusien juttujen keksimiseen! tää on jo kunnon viihdettä!

Susanna puhuu asiaaa. .Perhe lehdessä oli juttu,tytär ihmettli Marin kommetteja .Sanoi että .kyllähän ,se saa lapsensa hakea .Sitä minäkin ihmettelin ,kun sain lehden luettavaksi.Kirjoitinkin MTV.keskustelu palstalle,mutta tuli haukkuja ,kun kehuin Susannaa.Kyllähän oma äiti on tärkein lapsille . Mari on vielä niin ,nuori ,että elää rakkauden ensi huumassa.Ja sanoi ,että outoja kommetteja ja samaa mieltä olen minäkin. Totuushan on,että Jani määräileee Maria . Tarkastaaa Marin sanomat,kuten huomas Perhe lehdessä.Jani on lihonutkin aika paljon ,taitaa olla paineita nuoresta vaimosta,Toivon onnea ,mutta pelkään pahoin , kestääkö Rakkaus.

Tessa

Ketähän palvelee nämä Sussun ”salarakas” -kommentit?Susannna ilmeisemminkin haluaa,että nämä Marinkin lapset joutuvat erolapsiksi,ketä se sitten palvelee.
Mari on kokenut tilanteen niin kuin kertoo,se on hänen kokemuksensa.Mitä tämä ”salarakas” liittyy siihen?Mitä ”salarakkailua” on joku mahdollinen tekstiviesti?

Ette todellakaan voi tietää,mitä lehtijutun takana on ja mitä tämä Mari saa kokea.Lasten hakuajat ovat yleensää ENNALTA sovittuja.Ei toisen kotiin voi rynnätä miten sattuu,vaikka omat lapset siellä ovatkin.Ei vaikka koti olisi ennen ollut oma.

Susanna puhuu asiaaa. .Perhe lehdessä oli juttu,tytär ihmettli Marin kommetteja .Sanoi että .kyllähän ,se saa lapsensa hakea .Sitä minäkin ihmettelin ,kun sain lehden luettavaksi.Kirjoitinkin MTV.keskustelu palstalle,mutta tuli haukkuja ,kun kehuin Susannaa.Kyllähän oma äiti on tärkein lapsille . Mari on vielä niin ,nuori ,että elää rakkauden ensi huumassa.Ja sanoi ,että outoja kommetteja ja samaa mieltä olen minäkin.

hohhoijjaa…ihan oikeasti susanna..ei enää alemmas voisi vajota..ei vissii eukko käsitä kuinka idiootiksi itsensä tekee..huhhuh..mitähän seuraavaksi?? innolla odotan!

No,eiköhän se ole ollut Susanna,joka on aloittanut jo ajat sitten julkisen loanheiton Jania ja varsinkin Maria kohtaan.

Tämä viimeisin,eli Hymyn salarakas -juttu on kyllä ex-rouvalta pohjanoteeraus.

Miksi Susanna vielä roikkuu julkisuudessa,kun muuta ei ole,kun jauhaa ex-puolisostaan ja hänen uudesta perheesttän tai vuosien takaisesta erosta.

Tee jotain ansaitaksesi paikan julkisuudessa!
Susannan huono julkisuuskuva on aivan Susannan omaa syytä,ei kenenkään muun.

Poistu julkisuudesta,koska sinulla ei ole sille mitään annettavaa.Kukaan jaksa lukea jauhamisisasi menneistä enää.

Jos kerran Mari ja Jani ensin kaivavat mediassa Susannan ja Janin eron esille, se osoittaa että he haluavat puida asiaa julkisesti. Tällöin on toki Susannallakin oikeus puolustautua julkisesti. Näin se yleisen oikeustajun mukaan menee. Ei niin, että Mari ja Jani saavat arvostella Susannaa julkisesti, mutta tämä ei sitten saakaan puolustautua julkisesti.

Viesti 4: ”Hävisit paremmallesi ja muista, että itse lähdit Christian Forssin matkaan!”

Juuri niin, kuten itsekin kirjoitit. Susanna valitsi ensin. Hän valitsi avioliiton romuttamisen alkaessaan suhteen Christian Forssin kanssa. Vasta Susannan toimien jälkeen, Jani päätti erota. Joten ei Susanna kenellekään hävinnyt; hän lähti kävelemään aviosuhteestaan ensin.

Susanna Sievisellä on oikeus puolustautua julkisesti, mikäli Mari Samuellson ja Jani Sievinen ensin (toisessa mediassa) aloittavat Janin ja Susannan eron puimisen. Näin Jani ja Susanna osoittavat, että haluavat puida Janin avioeroa edelleen julkisesti. Samalla Mari osoittaa oman lapsellisuutensa kuvitellessaan voivansa kommentoida Janin ja Susannan suhde, jota ei ole aikanaan ollut mailla halmeilla todistamassa.

Muistuupa mieleen eräs vuoden 2001 Anna-lehti, jossa Sievisen perheessä kerrottiin elettävän täysin Janin ehdoilla, ja että Susanna hoitaa sekä yhteiset lapset ja kodin.

Jani myös vaati Susannaa aikanaan valitsemaan Kauppaopiston jatkamisen ja hänen tukemisensa välillä: Susanna jätti kauppaopiston kesken ja valitsi Janin tukemisen.

Susku kiltti,miksi pitää ”puolustella?Miksi sinun pitää olla kiinnostunt Sievisen suvun ”mollaamisista”?
En ole nähnyt mitään sinua mollavia ex-miehesi antamia juttuja.Sinun antamiasi mustamaalausjuttuja tosin on pilvin pimein.
Sinäkö vaan saat haukkua Jania,mutta sinusta ei saa sanoa mitään.
En usko enää mihinkään juttuihisi,olet pahansuopa.

Miksi sinun pitää päästä ”todistelemaan”?Todistaa mitä?Missä asiassa olet vahvoilla?Saamaan rikki Janin uuden perheen vai.
Unohda jo entisesi,hänellä on uusi.
Ole hiljaa!

Eiköhän Jani ja Janin porukat ole jo riittävästi mollanneet Susannaa joka lehtijutussaan. Valheilla on lyhyet jäljet. Kyllä kenellä tahansa pitäisi olla oikeus puolustautua selkeiltä valheilta ja jos vielä pystyy todistamaan kertomansa totuuden, niin on aika vahvoilla. Janinhan piti tarkistaa kaikki Marin antamat jutut, joten miten tälläiset valheet meni Janin syynistä läpi? Miten muuten voi puolustautua kuin yrittämällä kertoa totuus?

Ei se Jani tässä se petollisin suinkaan ole.Siitä vaan katsomaan taaksepäin Susanna säätöjä.Jani vaikuttaa oikein onnelliselta ja tasapainoiselta,toisin kuin ex-vaimonsa.
Mitä sitteb,jos on lähetellyt ex-vaimolleen ”lemmen”-viestejä,monikin tekee sellaista erovaiheessa,usea jopa harrastaa eroseksiä.Kuuluu vaan monen ”eroprosessiin”.
Mutta,se loppuu kun toinen/molemmat löytävät uuden kumpanin,kenen kanssa haluavat asettua aloilleen.Se kuuluu sen ”pelin” -sääntöihin.
Mutta sitten on näitä ex-Susannia,jotka eivät hyväksy ex-puolisonsa uutta onnea ja sitä,että hän pääsi erosta yli.Ei siinä vaiheessä nämä ex-Susannat aloittavat mustamaalauskamppanjat ja kaiken mahdollisen muun,joka vahingoittaisi uutta onnea.
Mutta se aiheuttaa yleensä sen,että uusi pari vain lähenee entisestään ja tämä parjaaja-ex jää yksin katkeruuksinen,eikä pääse elämässään eteenpäin.Hän ei pysty aloittamaan uutta parisuhdetta,koska kukaan ei halua menneessä märehtivää kimppania.

Ihan sama,mitä joskus muinoi on tapahtunut.Nyt tilanne on Se,että Janilla on uusi vaimo,jonka kanssa kohta 2 pientä lasta.Susannalla on..no,katkeruus.
Sympatiapisteet Janille ja Marille!Olette kaunis ja iloinen pari.

ai jani on petollinen? minusta petollinen on katkera akka joka keksi kuningasidean raahata lapset johonkin vieraaseen maahan jossa heillä ei olisi mitään tuttua, esim. kulttuuria,ystäviä, sukulaisia ja varsinkaan isää. säälittävää että tämäkin nainen näin julkisesti purkaa pahaa oloaan ja katkeruuttaan ex-miehensä uutta onnea kohtaan. luulisi ettei tuollainen negatiivinen julkisuuskaan tee hyvää suskulle saatika pojille. kaikki symbatia janille ja marille ja heidän perheelleen, älkää tuosta suskusta välittäkö 🙂

Mun mielestä on hyvä että Susanna puolustaa itseään ja tuo ilmi petollisen Janin. Ok, elämä on jo mennyt eteenpäin, mutta hyvä että hän puuttuu epäkohtiin, jotka TOISET OTTIVAT ENSIN ESIIN!

Miettikääpäs sitä! Edes hetki.

Molemmat oli salarakkaita ja molemmilla oli myös omansa, tekijät itse kertoneet vaikken uskonut..silloin.

Molemmat oli salarakkaita ja molmilla oli myös omansa, tekijät itse kertoneet vaikken uskonut..silloin.

Säälittävää susanna.. häivy julkisuudesta, olet ihan turha.

Minkä takia sinun,Susanna pitää vielä hämmentää vanhaa asiaa?
Janilla on uusi puoliso ja toinen vauva tulossa,antaisit heidän olla onnellisia yhdessä nyt.

Olet nelikymppinen nainen,Mari vasta hieman kolmannellakymmenennellä.Hän on ehkä vielä hieman lapsellinen kommenteissaan,ihan elämänkokemattomuuttaan,mutta sinun tulisi tietää paremmin.Viisas ihminen olisi ollut hiljaa.

Miksi haluat lyödä kiilaa Janin ja Marin väliin?Miksi olet vielä kiinnostunut heistä?

Teet itsestäsi täydellisen aasin kaivamalla ja levittelemällä pahaa verta.Ei ole kauaakaan esittämistäsi ”raskauskilot” väitteistä Janista.Mitä Janin kulot sinulle kuuluvat?

Onko sinulla nyt tavoite ”päästä” salarakas-julkkikseksi?

Taitaa ”totuuden torvet” olla Susanna itse.
Itsenäinen,onnellinen?Älä naurata.
Katkera ja kaunainen on sopivampi.

Kiva kun jaksat puolustaa itseäsi täälläkin,mutta hanki jo muuta elämää,please.Olet eilisen uutinen.

Hyvää jatkoa sinulle silti.

lopetajo, Sinullapa ei ole nyt asiaa koskevaa päivitystä, vaikka se tässäkin jutussa selvästi mainitaan. Mari Sievinen antoi haastattelun, jossa he Janin kanssa jatkavat eron puimista 3 vuoden jälkeen. Sussu ei siis tätä aloittanut.
Eivätpä kovin alkutaipaleella olleet, kun Mari oli jo muuttanut Janin ja Susannan vanhaan kotiin. Jani oli pölökyllä päähän lyöty, kuinka oli joutunut kaikkiin kulissikuviin Marin kanssa. Ja paha on peruuttaa, kun panee naisen paksuksi.
Sussu ei myöskään lähtenyt CFn matkaan, sillä on ollut erosta asti itsenäinen, onnellinen nainen.
Honda-mainoksen slogan -”Minä tiedän”-sopii ytimeen paremmin kuin hyvin juuri nyt.
Mitäpä jos keskittyisit luetun ymmärtämiseen ja oikeinkirjoituksen saloihin, etkä vaivaisi pientä päätäsi tällä(kään) asialla.

Säälittävää Susanna!
Monesti treffailun alettua katsellaan vielä muihin pöytyyi,eikös Jani ”nukkunut” Fingeroosinkin vierellä,jo Marin tavattua ja Susku läht joku aamu Janin luota.
Monet ex-parit viestittelevät vielä toisilleen kohta eron jälkeen kaikenlaista ja jopa harrastavat seksiä.
Tämä oli Janin ja Marin ihan alkutaipaleilta ja lehdissä jo ajat sitten kerrottua eli et ole mikään SALArakas!

Jani valitsi lopulat Marin,kun sehde syveni kaukotreffeistä (Marihan asui Ruotsissa) vakavaksi.
Suu tukkoon nyt,katkera nainen.Hävisit paremmallesi ja muista,että itse lähdit Christian Forssin matkaan!

Ajattelisit lapsia,etkä omaa katkeruuttasi ja lakka jauhamasta ikivanhoja.Ketää ei katkerat tilityksesi kiinnosta.Teet vain itsestäsi täysin pellen.

KYL SÄ OOT SUSANNA SÄÄLITTÄVÄ TAPAUS,ONNEKS JANI PÄÄS SUSTA EROON,SA NAI HIENON NAISEN

Kyl mäkin sitä nuorempaa todellista kaunotarta kuksisin. Suski on vaan katteelllinen vanha harppu.

Pinnat Janille, hyvin hoiti homman kotiin. Kunnon vaihdokki niinkin pöljältä jätkältä.

älä nyt taas susku vajoa noin alas. mennyt on mennyttä ja voisit sinäkin alkaa käyttäytymään edes lastesi takia. olet säälittävä.

Oma kommentti