Taksiala syöksykierteessä: ”Saan kaksi euroa tunti”, toteaa taksikuski

Taksibisnes ei kannata. Taantuma ei ole tämän tai edellisvuoden juttu, vaan alalla on mennyt heikosti jo vuodesta 2008.

Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat, joka on haastatellut Taksiliiton toimitusjohtaja Lauri Säynäjokea.

Huonot ajat näkyvät yleensä parissa asiassa ensimmäisenä: hotellien käyttöasteessa ja taksien käytössä. Tämä toimii myös päinvastaisesti. Helsingin Sanomissa haastatellun Säynäjoen mukaan taksikyytien määrä on vähentynyt jopa viidesosan, eli 15-20 prosenttia vuoden 2008 tasosta.

Hymyn toimittaja istui vantaalaisen taksin kyytiin joitakin aikoja sitten arki-iltana. Se mitä hän kuuli kuljettajalta pisti ajattelemaan.

-Kesäkään ei ole tuonut kaivattua piristysruisketta, kuljettaja kertoi.

Toimittaja puheli noin nelikymppisen taksinkuljettajan kanssa. Tämä kertoi ajavansa nimenomaan arki-iltaisin renkinä.

-Kun odotat pokaa kaksi tuntia tolpalla, saat sitten siitä kyydistä 12 euroa, josta sinulle tulee provisiona 4 euroa, ei paljon naurata. Sehän tekee peräti kaksi euroa tunnilta, kuski laskeskeli.

-Yhtenä päivänä lähdin lentokentälle, mutta sielläkin oli niin pitkät jonot, että kyytiä piti odottaa puolitoista tuntia, vaikka dataan tuli tieto satojen ihmisten saapumisesta lentokentälle.

Taksirengille ei kuljettajan mukaan makseta lainkaan lähtöpalkkaa, vaan ainoastaan provisio. Kun ei ole kyytiä, ei ole leipää.

-Vantaa on sentään aika iso ja täällä on tämä lentokenttä, jonka pitäisi työllistää, mies pähkäili.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: lama, Lauri Säynäjoki, taantuma, taksi

Kommentit

Oma kommentti