Tällä naisella on karvaiset jalat ja kainalot: ”Karvojen poisto vie vain aikaa ja rahaa”

Bethany Burgoyne, 30, koki aikuisikänsä alun ulkonäköpaineita monen muun naisen tavoin. Hän ajeli epätoivoisesti ihokarvojaan, ja niitä sattui olemaan vieläpä reilusti keskimääräistä enemmän.

Kolme vuotta sitten yrittäjänä työskentelevä brittinainen ryhtyi kyseenalaistamaan homman järkevyyttä. Bethany mietti tuntojaan ja pohdiskeli, ajeliko hän ihokarvojaan itsensä vai muiden ihmisten takia. Hän päätyi lopulta siihen, että antoi sääri- ja kainalokarvojensa kasvaa vapaasti. Aiempi pakkomielteinen sheivaaminen alkoi näyttäytyä täysin turhana touhuna.

– Ymmärsin, että me kaikki voimme olla juuri sellaisia ihmisiä kuin haluamme. Minun kohdallani se tarkoittaa karvaista naista. Ei pidä toimia sen mukaan, mitä muut odottavat tai esimerkiksi perinteiset sukupuoliroolit mukamas määrittelevät, Bethany muotoilee.

Brittinainen kärsii munasarjojen monirakkulaoireyhtymästä, joka aiheuttaa muun muassa liikakarvaisuutta. Hän on nyt oppinut hyväksymään itsensä alle kolmekymppisenä, ja haluaa auttaa muitakin vapautumaan ulkonäköpaineista.

Kanssaihmisten reaktiot karvaiseen naiseen ovat Bethanyn mukaan hyvin vaihtelevia. Jotkut pilkkaavat täysin avoimesti. Häntä kutsutaan mieheksi tai sitten muistutellaan suurieleisesti sheivaamisen unohtumisesta. Jotkut puolestaan luulevat, että karvaisuuden syynä on meneillään oleva sukupuolenkorjausprosessi, eli että Bethany olisi trans-nainen.

Hän kannustaa:

– Naiset näkevät valtavasti vaivaa asian vuoksi. Jotkut käyttävät suuriakin summia muun muassa karvojen laserpoistoon. Haluan olla esimerkkinä siitä, että aikansa ja rahansa voi käyttää tärkeämpiinkin asioihin.

 

Teksti:Hymyn toimitus, Seija Myllymäki
Kuvat:MVPhotos
Avainsanat: Bethany Burgoyne, ihokarvat, karvat

Kommentit

Oma kommentti