Tämä kohukaunotar perusti salaisen firman Viroon!

Kirsikka KelloniemiGeronima eli Kirsikka Kelloniemi kirjoittaa Hymy-blogissaan perustaneensa yhtiön Viroon. Sitä hän ei vielä kerro, mistä toimialasta on kysymys.

-Lähdimme ystäväni ja tuoreen yhtiökumppanini Pekka Forsbergin kanssa aamulaivalla Tallinnaan ja olimme takaisin Helsingissä puoliltaöin. Olin suunnitellut ehtiväni hiukan shoppailemaankin, mutta turha toivo. Ravasimme koko päivän asianajaja-notaari-maistraatti-pankki -rundia ja täyttelimme varmaankin sata lippua, lappua ja lomaketta, Gero kirjoittaa.

-Mutta nyt meillä on sitten oma yritys Virossa, jonka puitteissa tulee olemaan toimintaa myös Suomessa. Palaan firmamme toimenkuvaan myöhemmin. Pekka tekee parhaillaan meille kotisivuja, nainen selostaa.

Blogiin

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Geronima, Kirsikka Kelloniemi, Pekka Forsberg

Kommentit

Joo,on kyllä ”parempi ennen pv”- mennyt tolta muorilta aikaa sitten ohi. Tuskin auttaa enään pärstähoidotkaan ja tuskin noita riippu-tissejäkään enään saa nätisti kursittua kokoon.

Ei ole loinen itse hankkii elantonsa, ei tarvitse veronmaksajien tuloja

Hymyn ihan ikioma ”kohu” ja ”kaunotar” (hah hah haaa!), kukaan muu ei ole edes kuullut tästä runsasmittaisesta bimbosta

Taitaa ollakkin tosi roikot, kun pitää kannatella… kumipallo-leikkaukset menny aika pahasti pieleen.

Geronimo nostattaa joka kuvassa käsillään rintojaan.

Voisko noita roikkuja vähän nostaa vielä ylemmän, ovat jo kaulalla muutenkin…

sehän on vaan hyvä että business sujuu, ja hyvä myöskin että on yrittäjyyttä. eikä sellaista valittamista. tsemiä tähän uuteen tulevaan firmaan vaan ja lujasti

GERO ON KOHUKAUNOTAR sanokoon kateelliset mitähyvänsä

Missä kohuKAUNOTAR ?? Kuka ? Ei ainakaan lähellä keroliimaa…

Gerohan kirjoittaa, että Viroon tulee kansainvälisen yrityksen pääkonttori.

Kui vanha? Veikaan että jotain 17wee. Ei ainakaan sitä finninaamaa vanhempi, Gertsukkahan vaihtaa aina nuorempaan,jos entiset elkeet jatkuu.

Hienoa Kirsikka. Sustahan on tullut ihan oikea bisnesnainen, turhaan sua yritetään pilkata, ottakoon mallia sinusta. Liian moni jämähtää paikalleeen samaan paskaduuniin ja samalla liksalla, vuodesta toiseen.

Oma kommentti