Tämä mainoslause kävi vähän liian kalliiksi – 13 miljoonaa!

Lähes jokainen on kuullut Red Bullin sloganin, jonka mukaan energiajuoma “antaa siivet”.

Samainen mainoslause on käytössä ympäri maailmaa, ja korvausvaatimusten luvatussa maassa Yhdysvalloissa sanaparteen on tietysti tartuttu kirjaimellisesti.

Juomayhtiötä vastaan on nimittäin jokin aika sitten nostettu kaksi ryhmäkannetta. Siipiä eivät sentään amerikkalaisetkaan ole odottaneet, mutta heitä närästää Red Bullin tapa ylistää juomaa jotenkin erityisenä energianlähteenä.

Oikeuspapereissa selostetaan, että kyseinen juoma ei tutkitusti ole sen kummoisempaa kuin kahvi tai jokin muu kofeiinia sisältävä juoma.

Jenkkiläisissä korvausvaatimuksissa ei sinänsä ole mitään maata mullistavaa, mutta kaikkien yllätykseksi Red Bull on halunnut sopia kanteet. Yhtiö on lupautunut maksamaan jokaiselle vuoden 2002 alun ja 3. lokakuuta 2014 välisenä aikana Yhdysvalloissa tölkin ostaneelle kymmenen dollaria.

Vaihtoehtoisesti voi valita Red Bull –tuotteita viidentoista dollarin edestä. Laskennallisesti yhtiö sitoutuu maksamaan asiakkailleen huikeat 13 miljoonaa dollaria. Juomajätti kertoo tiedotteessaan haluavansa näin välttää lisäkustannukset ja riitaisat oikeudenkäynnit.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: joukkokanne, mainoslause, Red Bull, siivet

Kommentit

Oma kommentti