MVPhotos

Tämä mies harrastaa huvilävistämistä – hurja kuva!

Miguelilla on kymmeniä tatuointeja, lävistyksiä ja ihonmuokkauksia, ja lisää on tulossa. Niiden tekemisen aiheuttamat tuntemukset eivät kuitenkaan riitä, vaan hän on ryhtynyt pistelemään itseään ihan vain huvin vuoksi.

Asiasta kertoo nyt painettu Hymy.

Miguel Andrés, 28, muistaa jo lapsena ihailleensa erilaisia lävistyksiä. Pikkupoikana hänen huomionsa kiinnittyi televisio-ohjelmissa aina julkkiksiin, jotka olivat ottaneet tatuointeja tai erikoisempia ihokoruja.

– Tiesin jo lapsesta saakka, että haluan paljon lävistyksiä. Tähän ikään mennessä minulla on niitä jo viisitoista. Korvissa, huulissa, nenässä, navassa ja nänneissä. Tatuointien määrää en edes muista, mutta niitä on ainakin 50. Lisäksi kieleni on halkaistu ja minulta löytyy myös Prinssi Albert sekä kymmenen arpitatuointia, Miguel listaa.

Prinssi Albert, mikä se sellainen on? Kyseessä on kuulemma lävistys, joka menee virtsaputkesta sisään ja tulee ulos terskan alapuolelta.

– Kuulostaa varmasti hurjalta, mutta ei sen ottaminen sattunut kovinkaan paljon. Paraneminen olikin sitten eri juttu. Se kesti kauan ja vaati kärsivällisyyttä.

Miguelille perinteiset lävistyksetkään eivät kuitenkaan riitä. Hiljattain mies ryhtyi harrastamaan play piercingia, jonka voisi vapaasti suomentaa huvilävistämiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ihoon laitetaan neuloja ihan vain niiden aiheuttamien tuntemuksien vuoksi. Lisäksi neuloilla on tarkoitus muodostaa jonkinlaisia kuvioita.

– Laitan ihooni yleensä 30 kirurgista neulaa kerralla käsien tai kasvojen alueelle. Totta kai pujottelu sattuu, mutta luulen, että minulla on korkeampi kipukynnys kuin ihmisillä yleensä. Minulle pistäminen aiheuttaa kuitenkin enemmän tyydytystä ja nautintoa kuin kipua.

Parasta erikoisessa harrastuksessa on kuulemma sen loppuosuus.

– Kun neulat ottaa pois ja veri lähtee valumaan, olen vähän kuin ekstaasissa. Pistämisestä ei jää ihoon pysyviä arpia, koska neulat ovat paikoillaan niin vähän aikaa.

Lue juttu lehdestä.

Teksti:Hymyn toimitus, Seija Myllymäki
Avainsanat: tatuointi, lävistys, huvilävistäminen, piercing

Kommentit

Oma kommentti