Kari Pekonen

Tämä tunnettu suomalainen astuu lavalle Matti-revyyssä Mervi Tapolana – onko samaa näköä?

Huhtikuussa 2017 ensi-iltansa saa hulvaton musiikki-ilottelu, jonka tähtenä loistaa itse Matti Nykänen. Mervin roolissa nähdään Meiju Suvas.

Matti nähdään nyt ensimmäistä kertaa revyytähtenä ja ylipäätään näyttämöestradilla. Esityksen muina tähtinä ovat Meijun lisäksi drag-artisti Divet alias Marko Vainio, Esa Nummela ja Anniina Jokinen. Näin Meiju kuittaa roolinsa:

-Olen aina valmis uusiin juttuihin. Nyt sujahdan Mervin nahkoihin. Käsitykseni hänestä perustuu lehtijuttuihin, joita Mervistä on kirjoitettu, ehkä olisi ihan hyvä tavata hänet, Meiju pohtii Hymy-lehden haastattelussa.

Nykäsestä itsestään hänellä on parikin hauskaa muistoa. Yksi niistä juontaa keikalle Espanjaan. Meiju oli lavalla laulamassa, kun Matti nappasi häneltä mikin.

-Hän piti minulle oikein kauniin ja lämpimän puheen.

Show not -revyyn ensi-ilta nähdään huhtikuussa 2017 Matin omilla synnyinseudulla, Jyväskylän Laajavuoressa. Kaiken kaikkiaan esityksiä tullaan näkemään tänä ja ensi vuonna kolmisenkymmentä ympäri Suomen.

Lue painetusta Hymystä Meijun haastattelu, jossa hän paljastaa myös surullisen tragedian liittyen tyttäreensä.

Teksti: Hymyn toimitus
Kuvat:Mervin kuva: Miguel Vera
Avainsanat: Anniina Jokinen, Esa Nummela, Marko Vainio, Matti Nykänen, Meiju Suvas, revyy, Show not

Kommentit

Oma kommentti