Tangokuningattaren paljastus: Mystinen keikkakokemus hämmentää!

Kirsi RantoVuoden 1998 tangokuningattareksi kruunattu Kirsi Ranto kirjoittaa blogissaan olleensa keikkakiertueellaan kovassa flunssassa, jonka seurauksena vuoden viimeinen konsertti piti melkein peruuttaa. Nainen kertoo, että häneltä ei lähtenyt pihaustakaan ääntä tuntia ennen konserttia.

-Mitä tahansa säveliä yritin tehdä, ne halkeilivat, olivat epävireessä ja kurkussa tuntui todella pahalta, karkealta, ja turvotus oli hillitön. Päätin luovuttaa kaiken yläkerran huomaan. Jos minun oli tarkoitus konsertissa esiintyä, he järjestäisivät kyllä asiat niin, että pystyisin laulamaan, Kirsi kirjoittaa.

Ja kas, apu tuli! Ystävien lähettämä kaukoenergia, luontaistipat, energiaputsaukset, meditointi ja muutama joogavenytys auttoivat laulajatarta.

-Voitteko uskoa: minulla oli konsertissa sellaiset Voimat kuin en olisi ikinä kipeä ollutkaan! Se oli yksi herkimmistä, voimallisimmista ja valoisimmista konserteista, joita olen koskaan tehnyt. Ääni toimi kuin unelma, mahdoton muuttui mahdolliseksi, särkynyt ruukku eheytettiin kuin uudeksi. Se oli Ihme, ja ihmisten suosionosoituksista ei ollut tulla loppua. Kiitos, kiitos, kiitos enkelit niin maan päällä kuin taivaissa! Kirsi hihhuloi ja ylistää.
 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Kirsi Ranto

Kommentit

Ei meditaatio tai tuo muukaan tule jeesusksesta se tulee ihan muualta..Eli ei mittään jeesusteluja kiitos kun tämä ei sitä ole.Tämä on energia hoitoa ja sillä ei ole mitään tekemistä jeesuksen kanssa.

Oma kommentti