Tangokunkun läheinen koronakoomassa ja hengityskoneessa: ”Oli todella dramaattista”

Tangokuningas 2016 Marco Lundberg, 43, kertoo elämästään painetun Hymyn haastattelussa.

Korona on vienyt upeaäänisen kuninkaan keikat niin, että liveyleisölle hän on päässyt laulamaan kuluneen vuoden aikana vain muutaman kerran.

– Joulukuussa oli yksi keikka, sitä ennen lokakuussa. Viime maaliskuusta asti niitä on peruttu, Marco juttelee.

Taloudellista apua viisihenkisen perheen toimeentuloon toi ilouutinen, kun Marcon puoliso Jaana sai vakitöitä seurakunnan päiväkerhon ohjaajana Kouvolassa. Kuusankoskella asuva Lundbergin perhe on uusioperhe, johon kuuluu vanhempien lisäksi kolme poikaa: Petrus, 8, Kaspian, 11, ja Marcus, 14. Vauhtia perheeseen antavat myös energiset Siperian huskyt, joita on perheen omakotitalossa kaksi.

Pandemia on myös sairautena koskettanut Marcoa läheisesti, kun hänen serkkupoikansa sairastui koronavirukseen vakavasti ja oli pitkään sairaalahoidossa.

– Serkkuni oli hengityskoneessa Lahden sairaalassa ja koomassa. Oli dramaattista, kun hän joutui makaamaan hengityksen takia vatsallaan. Olisin tietysti mennyt häntä tervehtimään, mutta vierailut olivat tietysti kiellettyjä, Marco kertoo ja iloitsee serkkunsa toipumisesta vakavasta taudista.

– Kyllä ravintoloiden rajoitukset ja konserttien, keikkojen peruuntumiset ovat olleet vaikeita asioita ja moni kollega on joutunut vaikeuksiin tai lopettamaan kokonaan, mutta serkkuni sairastuminen osoitti toisaalta, että Covid19 on vakava ja leviävä virus, se on otettava vakavasti ja sen leviäminen on estettävä erilaisin rajoituksin.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: 2016 tangokuningas, korona, Marko Lundberg

Kommentit

Oma kommentti