Kuva Pauli Mörsky

Laulaja Nina Åkermanin lapsi kävi lähellä kuolemaa

Tangoprinsessa Nina Åkerman kertoo Instagramissa perheensä joutuneen järkyttävään tilanteeseen. Yksi hänen lapsistaan oli käynyt lähellä kuolemaa joulukuun loppupuolella.

– Oman lapseni menettäminen oli niin lähellä. Nyt vihdoin olemme päässeet siihen pisteeseen, että toipuminen saa alkaa, Åkerman toteaa huojentuneena.

Hän ei luonnollisestikaan halua kertoa tarkemmin julkisuuteen, kenestä hänen lapsestaan on kyse. 43-vuotias Åkerman perusti perheen jo nuorena. Hänellä on 23-vuotiaat kaksospojat sekä 20- ja 13-vuotiaat tyttäret. Laulaja ei myöskään halua selvittää sen paremmin, mitä oli tapahtunut. Hän tuo kuitenkin esiin, että sairaalassa on hoidettu ainakin jonkinlaista ruhjetta.

– Lapseni ensimmäinen kommentti äidilleen oli: Äiti, ei ollut minun aika vielä lähteä koska sinä tarvitset minua. Kuvassa oleva ruhje näyttää numerolta kaksi ja ehkä on deeppiä, mutta ajattelemme sen merkitsevän toista tilaisuutta.

Åkerman kiittelee lisäksi vuolaasti Kuopion yliopistollisen sairaalan henkilökuntaa ammattitaitoisesta hoidosta ja henkisestä tuesta. Näet hänen julkaisemansa kuvat tekstin alta.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: lapsi, Nina Åkerman, sairaala, tangoprinsessa

Kommentit

Oma kommentti