Tapio Rautavaaran elämä päättyi traagisesti – ”lievä hoitovirhe”

Tapio Rautavaaran syntymästä tuli kuluneeksi juuri sata vuotta. Hymyssä on värikäs muistojuttu raamikkaan reissumiehen ja olympiavoittajan elämästä, joka päättyi traagisesti.

Kohtalokas päivä oli syyskuun 24:s vuonna 1979. Rautavaara oli Tikkurilan uimahallissa Vantaalla. Valokuvaaja odotti altailla Rautavaaraa, joka kävisi suihkussa ja saunassa.

Rautavaara kuitenkin liukastui saunasta tullessaan ja iski takaraivonsa lattiaan. Hän menetti tajuntansa.

Terveyskeskuksessa ommeltiin tikit ja lähetettiin mies kotiin. Seuraavana yönä Rautavaara menehtyi aivoverenvuotoon kotonaan.

Kuolemasta tehtiin esitutkinta ja hoitanutta lääkäriä epäiltiin hoitovirheestä. Lääkintöhallitus kuitenkin totesi lopulta, että hoitovirhe oli lievä. Parhaassa hoidossakin pelastumisen mahdollisuudet olisivat olleet vähäiset.

Lue Rautavaaran koko tarina painetusta Hymystä.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: kuolema, Tapio Rautavaara

Kommentit

Oma kommentti