Tarja Halonen kuittasi Putous-hahmolle nasevasti!

Viihteen monilahjakkuus ja Putouksestakin tuttu Christoffer Strandberg on päässyt toteuttamaan unelmiaan televisiossa, mutta julkisuuden vastapainona mies viihtyy luonnon rauhassa.

– Saan mielihyvää, kun pääsen pitkälle kävelylle metsään, hän sanoo.

Hymyn painetussa lehdessä on julkaistu Christofferin 30 kysymystä -haastattelu. Tässä alla esimakua siitä, lue loput lehdestä:

Hyppäät alkavalla Putous-kaudella näyttelijän rivistöstä juontajan saappaisiin. Minkälaisin fiiliksin?

– Odottavaisin ja jännittynein, mutta luottavaisin odotuksin. Kun on saanut tutustua työryhmään ja mukana oleviin näyttelijöihin, kaikki on sujunut ongelmitta. Meillä on hyvä lämminhenkinen yhteishenki, josta kumpuaa hyvää ja hersyvää huumoria.

Kyseessä ei ole ensimmäinen juontajapestisi, vaan ennen Putousta toimit radiojuontajana Ylen ruotsinkielisellä X3M-kanavalla. Koetko tästä olevan hyötyä?

– Ehdottomasti. Teemme Putousta yhdessä, mutta juontajana tehtäväni on erilainen kuin näyttelijänä. Minun vastuullani on kuljettaa katsojat ohjelman läpi joka jakson alusta loppuun, jossa radiojuontajuudesta ja kaikista muista tehdyistä esiintymiskeikoista on apua. Useammat korona-aikaan tehdyt etäkeikat muistuttavat tv-ohjelman tekemistä, kun ei voi tavata eikä olla samassa paikassa katsojakunnan kanssa.

Mitä roolia et tekisi mistään hinnasta?

– Hah. En tiedä, onko sellaista. Pyrin olemaan avoin jokaiselle hahmolle, mitä pääsen esittämään. Roolihahmolle pitää antaa oikeutta, vaikka joskus sitä ei aina itse ymmärtäisikään.

Ellet olisi näyttelijä, mitä työtä kenties tekisit?

– Tekisin jotain muuta luovalla alalla. Voisin olla ohjaaja, joka kiinnosti minua jo nuorempana. Aikanaan pohdin mahdollisuutta lähteä opiskelemaan psykologiaa näyttelemisen sijaan. Onneksi en hakenut, enkä tiedä olisinko päässytkään.

Olet imitoinut niin Tarja Halosta kuin Sauli Niinistöä. Oletko saanut palautetta presidenteiltä?

– Tarja oli ollut katsomassa esitystäni vuonna 2013, jossa imitoin häntä. Kun tavattiin kesän 2019 Porin SuomiAreenassa ja pyysin häntä yhteiskuvaan, Tarja tokaisi siihen, että ”Mähän kuulun sun kalustoon, niin otetaan vain”. Se oli hauskaa, hän muisti esitykseni. Saulista en ole kuullut, mutta olisihan se kivaa päästä dialogiin Saulin kanssa Sauli Niinistönä.

Teksti:Hymyn toimitus, Juhamatti Nieminen
Avainsanat: Putous, Tarja Halonen, Christoffer Strandberg

Kommentit

Oma kommentti