Tauskin ja Hennan avioerosopassa yllätyskäänne!

Tauski Peltonen, Henna TuominenLaulaja Tauski Peltosen ja hänen tanssija-aviovaimonsa Hennan suhdekiemurat ovat aiheuttaneet monen monta uutista tänä vuonna. Henna jätti avioeropaperit maaliskuussa ja oli jo jättämässä toisen vaiheen hakemusta puolen vuoden harkinta-ajan jälkeen syyskuussa. Se ei onnistunutkaan. Nyt Tauski kertoo jättäneensä etuajassa oman hakemuksensa.

Mistä tässä sopassa oikein on kyse?

Avioeron harkinta-aika on puoli vuotta. Kun Henna oli jättämässä toisen vaiheen hakemusta syyskuussa, harkinta-aikaa olikin todellisuudessa kulunut vasta neljä kuukautta, sillä Tauski oli saanut tiedon haastemieheltä vasta toukokuussa. Näin ollen varsinainen toisen vaiheen hakemuskäsittely voi alkaa aikaisintaan 5. marraskuuta.

Nyt Tauski puolestaan kertoo Hymylle olleensa toisen vaiheen kanssa etuajassa. Hän sanoo jättäneensä hakemuspaperit sisään jo toissapäivänä perjantaina.

-Jätin siksi etukäteen, että olen henkilökohtaisista syistä estynyt jättämään maanantaina, Tauski toteaa.

-Lopullinen päätökseni oli raskas pienen Jake-poikavauvani vuoksi, mutta väistämätön. Suhteemme Hennan kanssa tunnetasolla oli osaltani loppu jo vuosi sitten. Henna ilmoittaa tänään Facebookissaan vanhan loppumisesta sekä uuden suhteen alkamisesta. Nopeita pimatsuja nämä tanssijat, Tauski heittää.

Hän kertoo lyhyen avioliiton lopun olevan hänelle ja perheelleen helpotus.

-Nyt aion pysyä sinkkuna, ei ole aikaa rakastua.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Henna Peltonen, Tauski Peltonen

Kommentit

Oma kommentti