Tauskin mallikaunotar haukkui Tukiaisen ihan lyttyyn!

Laine BruceLaulaja Tauski Peltosen rinnalla julkisuuden valokeilaan päätynyt Laine Bruce on tuttu myös missikilpailuista ja Hymyssä pitämästään Wannabejulkkiksen blogistaan. Paraikaa Laine viettää lomaa Tauskin kanssa laulajan Alanyan-luksushuvilalla. Parivaljakko bongattiin salakuviin sunnuntaina lentoasemalta Helsingistä.

Laine Bruce piti viime keväänä omista julkisuuspyrkimyksistään kertovaa blogia Hymyssä. Kirjoittelut kuitenkin loppuivat perheen ja poikaystävän toiveesta. Sittemmin Lainesta on tullut sinkku.

Wannabe-blogissaan Laine arvioi muun muassa Johanna Tukiaisen elämää:

-Kuinka se kestää tuota julkisuutta mikä hänellä on. Mä sanon suoraan että se nainen on pipi. En ymmärrä miten se tekee itestään niin tyhmän. Voi olla että julkisuus antaa sen kuvan tai sitten hän tekee itsestään sellaisen. En kyllä tiedä, mutta naurettava se nainen on. Tottakai on hienoa että on Suomen seuratuin julkkis, mutta onko toi nyt niin hienoa saada haukkuja päälle ja olla tyhmin julkkis koko Suomessa, Laine anteli.

Lue blogi täältä.

Laine kilpailee paraikaa Miss Vihti -tittelistä. Kuvat ja esittelyn voi käydä katsastamassa Vihdin uutisten sivuilta.

Muita uutisia aiheesta:

Salakuvat: Tauski ja mallityttö Alanyan-lomalle

Tauskin seuralainen eroottisissa kuvissa

Laine kertoi traagisesta menneisyydestään ja seksuaalisesta hyväksikäytöstään

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Johanna Tukiainen, Laine Bruce, Tauski Peltonen

Kommentit

Helena, ellet halua tietää tai nähdä Tuksua, Älä mene hänen sivulleen, niin ei tarvitse ärsyyntyä ja vinkua siinä turhan takia.

Mitä laineeseen tule, hän on aivan samanlainn tyhjäpää ja turha kulkku kuin Tukiainenkin. Lienee vielä kateellinenkin kun pitää haukuskella. Lainehan ei ole yrityksistään huolimatta päässyt pilkkua pidemmäle pyrkimyksissään.

Malli hän ei ole, senenempää kuin kaunotarkaan.

Paraskin arvostelemaan, kun pyrkii Tauskin rinnalla kyseenalaiseen julkisuuteen. Yritti jo julkkikseksi kirjoittamalla pari kertaa ”blogia” Hymylle.

Näytäs nyt Laine Bruce mallia, miten tullaan tyylikkäästi turhaksi julkkikseksi ja pidetään hyvä maine yllä.

Tuksu on vajonnut niin alas kuin vain voi, joten en yhtään ihmettele tuota blogia. Tottahan siinä puhutaan. Ei ole ihan tervettä, että akka riehuu chäteissä yökaudet ja huutelee hävyttömyyksiä. Ihmettelee, miksi ihmiset haukkuvat h****si, kun itse luettelee paljonko on tavarallaan tienannut.

Oma kommentti