
TikTak Petra
Tyhjyyden tunne. Sellainen iski laulaja Petra Garganoon, 39, tämän jäätyä kotiin ensimmäisen lapsensa synnyttyä vuonna 2013. Petra oli ennen lapsensyntymää kiertänyt keikkalavoja 13-vuotiaasta saakka ensin hittibändi Tiktakin riveissä ja sen jälkeen sooloartistina.
”Se oli minulle iso elämänmuutos. Kun jäi yhtäkkiä vauvan kanssa kotiin, päässä alkoi pyöriä liikaa ajatuksia. Aivot jatkoivat prosessointia ja työntekoa koko ajan, vaikka kehoni olisi kaivannut rentoutumista”, Petra taustoittaa.
Stressi aiheutti unettomuutta, joka vei laulajan voimat.
”Se oli rankkaa aikaa. Kun ei saanut nukuttua, olin todella väsynyt. Se oli henkinen romahdus, johon ei auttanut mikään lääkityskään.”
Lääkityksen sijaan unettomuus johti uupumiseen, mikä sai laulajan ahdistumaan.
”Jos on uneton, on myös uupunut. Uni on kuin oravanpyörä. Mitä vähemmän nukkuu, sitä enemmän alkaa stressaamaan. Siitä tulee negatiivinen kierre, joka vaikuttaa myös mielialaan.”

TikTak Petra
Apua terapiasta
Syvissä vesissä auttoi terapia, jossa Petra pääsi avaamaan kipukohtiaan.
”Ei tarvinnut purkaa kaikkien synkimpiä tunteita ja ajatuksia läheisille eikä kotona puolisolle vaan ulkopuoliselle. Se oli helpottavaa, kun läheisille ja puolisolle se olisi voinut olla kuormittavaakin.”
Terapian ohella Petra on saanut apua liikunnasta, josta on muodostunut laulajan intohimo.
Korona-aikana hän valmistui personal traineriksi vuonna 2020.
”Valmennan yhdellä salilla Vantaalla, minkä lisäksi minulla on muutamia omia pt-asiakkaita. Minulle kyse on kuitenkin enemmästä harrastuksesta. Tykkään inspiroida ja innoittaa ihmisiä joko musiikin tai liikkeen kautta. Musiikki on edelleen se ykkösjuttu, mutta liikunta tulee hyvänä kakkosena.”
Omista treeneistään Petra ei kuitenkaan tinki. Liikunta on toiminut hänelle henkisenä terapiamuotona, mikä on vähentänyt stressiä.
”Kun on tarpeeksi rautaa selässä, ei pysty keskittymään muuhun kuin siihen suoritukseen. Se on tapani tyhjentää päätä. Toiset joogaavat ja tekevät hengitysharjoituksia, minulle salilla treenaaminen on vastaavaa.”
Liikunnan myötä uniongelmatkin ovat jääneet taka-alalle.
”Kyllä se siihenkin on auttanut, jos ei mene liian myöhään salille. Saa kroppaa liikkeelle ja energiavarastoja tyhjennettyä, unikin tulee helpommin.”
Tasapainoa elämään on tullut äitiyden kautta. Petralla ja hänen musiikkialalla työskentelevällä puolisolla Mauro Garganolla on nyt kaksi lasta, 11-vuotiaan kuopuspojan lisäksi 4-vuotias tytär.
”Äitiys on muuttanut kaiken. Elämä ei pyöri enää vain omien aikataulujen ympärillä, mikä on tehnyt minulle hyvää. Olen tullut rennommaksi ja uskallan heittäytyä enemmän, enkä ole enää samanlainen perfektionisti ja kontrollifriikki kuin ennen”, Petra pohtii.
Perfektionistina Petra tunnustaa olleensa kympin tyttö, joka tavoitteli aina parasta.
”Olin omissa ajatuksissani joko superhyvä tai ihan paska, mutta äitiyden myötä olen oppinut elämään harmaalla alueella. Oppinut sietämään omaa epätäydellisyyttä paitsi äitinä, myös musiikin tekemisessä, keikoilla sekä ystävänä ja puolisonakin.”

TikTak Petra
Armoa itselle
Tosin edelleen Petra tunnustaa kipuilevansa oman suorituskeskeisyytensä kanssa.
”Välillä on vaikeaa olla armollinen itseään kohtaan. Pitäisi edelleenkin osata enemmän pysähtyä ja sallia itselleen, että välillä väsyttää eikä aina tarvitsisi suorittaa.”
Kahden lapsen kanssa arki on kiireistä, kun vanhempi lähestyy jo murrosikää.
”Reippaita luonteita ja mahtavia persoonia ovat molemmat. Välillä räiskyykin. Tiedä sitten, mistä sellainen luonne on peritty”, Petra hymyilee.
Lapset ovat tuoneet Petralle perspektiiviä ajatella omaa uraa, joka sai salama-alun Tiktakin ponnahdettua suursuosioon 1990-luvun lopulla.
”Apua! Siitä on pitkä aika. Kun katsoo omien lapsienkin kasvua, toinen alkaa lähestyä sitä ikää, kun itse lähdin käytännössä jo töihin. Se on uskomatonta, mutta toisaalta ei voi olla muuta kuin kiitollinen, että on saanut tehdä musiikkia näin kauan.”
Tyttöbändin alkuvuodet saavat Petran pudistelemaan päätä.
”Silloin tapahtui vaikka ja mitä! Turvamiehet kuljettivat meitä lavoille yleisön läpi jossain yökerhossa, kun olimme vielä alaikäisiä. Se oli hurjaa aikaa.”
Musiikin viedessä mennessään, Petra hautasi omat lääkärin haaveensa.
”Ei musiikki ollut kenenkään meidän varsinainen unelmamme, eikä kukaan osannut aavistaa mihin kaikki johtaa. Kaikki palaset loksahtivat kohdalleen. Oli kunnianhimoa, hulluutta ja vähän tuuria, mikä siivitti eteenpäin.”
Tiktak teki kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen paluun lavoille vuonna 2017, mutta toista comebackia Petra ei lähde lupailemaan.
”Kaikki siitä aina kysyvät, mutta tällä hetkellä valmistelen omaa comebackiani. Uutta musiikkiakin on tulossa. Jos ei vielä tänä vuonna, viimeistään ensi vuonna.”
Sitä ennen Petra juhlii kesällä pyöreitä, sillä laulajan mittariin tulee heinäkuussa (11.7.) 40 vuotta.
”Olen päättänyt olla ahdistumatta siitä. Teen tästä vuodesta itselleni parhaan mahdollisen”, Petra viitoittaa.

TikTak Petra
Kommentit
Oma kommentti