Tomi Vaskivuo pakkasi tavaransa ja muutti asumaan koronapandemian runtelemalle Kreetan saarelle

Sinkkumies Tomi Vaskivuo, 36, kyllästyi syksyn ja talven pimeyteen. Mies pakkasi Tampereen asuntonsa irtaimiston varastoon, antoi vuokra-asuntonsa pois ja muutti marraskuussa Kreetan saarelle Kreikkaan keskelle maan tiukkoja ulkonaliikkumiskieltoja. Joulukuun 8. päivään mennessä maassa oli todettu peräti 118 000 tartuntaa ja 3 194 kuolemaa. Nyt Tomi kertoo elämästään Juha Veli Jokisen jutussa painetussa Hymy-lehdessä.

Merkonomi Vaskivuo toimii suuren amerikkalaisen sähköyhtiön asiakaspalvelun asiakkuustyytyväisyyden mittaustyössä. Työ on paljolti etätyötä, mikä mahdollisti työpöydän siirron keskellä pandemiaa Tampereelta Kreikkaan.

– Kun tämä mahdollisuus tarjoutui, olin heti valmis lähtemään. Aion näillä näkymin olla kesään asti, mutta voi olla, että oleskelu venyy. Olen tietoinen Kreikan terveydenhoidosta ja pahenevasta koronaepidemiasta, mutta olen varovainen, en pelkää.

– Aika hurjaa on Kreikan kiristetty ilmapiiri ja toimet maassa. Marraskuun 13. päivästä alkaen on ollut ulkonaliikkumisrajoituksia. Vain erikoisluvalla voi liikkua ulkona kello 21–05 välillä työ- ja terveyssyistä. Pikaisesti voi ulkoiluttaa lemmikin lähistöllä. Ulkoillessa pitää olla mukana passi, Vaskivuo tietää.

Mies on kuntoillut koko syksyn. Hän on terve eikä kuulu mihinkään riksiryhmään.

– Olen tässä mielessä etuoikeutettu. Kreetan valo, meri ja elämäntapa kiehtovat. Ne painoivat lopulta enemmän vaakakupissa kuin pelko koronasta, hän sanoo. Lue Vaskivuon elämästä painetusta lehdestä.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: covid-19, korona, Kreeta, Tomi Vaskivuo

Kommentit

Oma kommentti