Kuva: Ohjelmatoimisto ViihdeWalimo

Tony Montanan ja Jyrki Sukulan yllättävä ystävyys: ”Jykä oli kuin apina”

Tony Montana eli laulaja Pasi Hailio täytti hiljattain 60 vuotta. Hän kertoo elämästään Sarianne-puoliso rinnallaan painetussa Hymyssä Juhamatti Niemisen jutussa.

Soolokeikkojen lisäksi miestä työllistää tänä päivänä lapsille suunnatut esiintymiset Palomestari Ruisku ja Kesämies Kalle -kokoonpanolla. (Pasihan on oikeasti myös palomies.)

Keikkoja tehdään myös Johnny & The Dodgers -kokoonpanon kanssa, tuon samaisen, jossa hän hankki kannuksensa musiikkiin 40 vuotta sitten.

Tuolloin Tony Montana tunnettiin vielä Johnnynä, Tony-nimi tuli kuvioihin myöhemmin. Mikä on Tony-nimen historia?

-Nimi on peräisin katusoittoajoistamme. Olemme nuoruudenystäviä ja kämppiksiä 80-luvun lopulla Tuusulassa tv-kokki Jyrki Sukulan kanssa. Kun ei ollut muutakaan tekemistä, lähdimme kiertämään Suomea katusoittajina. Pitihän meillä olla taiteilijanimet, jotka otimme Arpinaamat-elokuvasta. Olimme Tony ja Roger Montana, metsurit Simosta, Tony kertoo.

Noista ajoista Tonylla on hyviä muistoja, rahaakin jopa tuli.

-Jykä oli kuin apina. Hän soitti muovista saksofonia kun minä taas kitaraa ja lauloin.

Lue Tonyn muisteloista lehdestä. Alla Jyrki Sukula ja sen alla Tony vaimoineen.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Johnny & The Dodgers, Jyrki Sukula, Tony Montana

Kommentit

Oma kommentti