Tukiainen tyrmää puheet: ”Kalajoen-keikka oli menestys!”

Johanna TukiainenIltalehti uutisoi sunnuntaina, ettei kohublondi Johanna Tukiaisen debyyttiesiintyminen Kalajoen Juhannus -festareilla sujunut odotetusti. Iltalehden mukaan keskisormet heiluivat yleisön joukossa ja Tukiainen joutui poistumaan lavalta buuauksien saattelemana myöhään lauantai-iltana.

Johanna Tukiaisella on täysin toisenlainen käsitys esiintymisestään.

-Kalajoen laulukeikka meni aivan loistavasti! kohublondi suitsuttaa Hymy-lehdelle.

-Tuottajani Tuija Järvisen mukaan yleisö oli aivan suu auki esiintymisestäni! Movetron-yhtyeen Päivi Lepistö sekä monet muut artistit pyysivät päästä samaan valokuvaan kanssani, Johanna hehkuttaa.

Tuija Järvinen on suojattinsa keikan onnistumisesta tismalleen samaa mieltä.

-Yes se meni, Tuksu esiintyi tosi ammattilaisen elkein. Kuulin, että koko Movetron fanittaa Jossua. He ottivat keikasta valokuvia ja videokuvaa, Järvinen kertoo Hymylle.

Tuksu esiintyi juuri ennen Movetronin nousemista lauteille.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Tuija Järvinen, Johanna Tukiainen, Movetron, Kalajoen Juhannus, Päivi Lepistö

Kommentit

Todella” menestys ja fantastista settiä”, ainakin YouTuben prusteella. Yleisö buuaa esityksen jälkeen ja huutaa ”Huo*a, huo*a, h*ora”. Ittee ois ainakin vituttanu maksaa festareista, jossa sit kylkiäisenä saa jotain tuollaista pskaa!
Ja olisin itsekin ollut suu auki, koska olisin huutanut BUUU sen minkä keuhkoistani oisin irti saanut!
Huomiohuo*a, huomiopelle! Opettelis edes tanssimaan, eikä hytkyis kuin mursu tai norsu trampoliinilla!

No viddu toi tuottaja vasta naurettava onki…pahempi ku tuksu 🙂

Se on kumma että mitä tämä ”nainen” tekeekään, ja saa siitä kritiikkiä, niin hän kääntää kaiken kuitenkin toisin päin… voi voi… kun on pakko olla ”julkkis” että se huono itsetunto jotenkin kohenisi, mutta kun ei näytä ihminen ymmärtävän niin minkä sille voi ….

Kyllä leuka loksahti täälläkin. Miten jotain noin mautonta voi edes olla? En tunne enää edes myötähäpeää, vaan syvää säliä. Miten Tukki ei itse tajua, että kaikki nauroivat ja pilkkasivat…?

Soronoo, koko Suomi on ”melkoinen takahikiä”, siitä juuri sinun tyyppiset umpimieliset ihmiset ovat elävä todiste. Se, että sinä et uskaltaisi jollekkin lavalle nousta, ei ole todiste YHTÄÄN mistään.

Aikasen teinarimeininkiä huudella ”lu**a, lu**a” tuolla videolla, mutta toisaalta, mitä muutakaan VOI odottaa Kalajoelta?? Kerran olen käynyt ja melkoinen takahikiä oli. Henkilö joka tuolla huuteli on hyvin selvästi tunnistettavissa videolla, itseäni ainakin nolottaisi jälkeenpäin tulla tunnistetuksi 🙂

Itse esitys ei ollut huippu, ei herättänyt minkäänlaisia tunteita. Mutta kun lavalle uskaltaa nousta, niin pojot siitä! Itse en uskaltaisi. Jos 5 minuutin esitys pilaa jonkun juhannuksen, niin aika surkee juhannus taitaa olla kaiken kaikkiaan. Tai olisi sen 5 minuutin aikana käynyt vaikka bajamajassa.

Järvinen oli kuin eka luokkalainen, joka on saanut mikrofonin käteensä opettajan huomaamatta ja yrittää olla hauska….jee…kylläpä osas lämmittää yleisöö. Olis jättäny lämmittämättä ja kiekumatta.

Tuottaja Tuija Järvisen mukaan siis yleisö oli suu auki. Tuon videonäytteen perusteella hän puhuu epäilemättä totta. Itse olin täällä kotikatsomossa täysin äimän käkenä. Että siis tällaista paskaa voi joku vakavalla naamalla yleisön niskaan kaataa. Ja vauhdikkain lavalla taisi olla tuottaja Järvinen itse.

Tuksuhan on median pellein henkilö ikinä, naurattavaa ja samalla säälittävää. vitun ylikaupalliset ihmiset, olette todellakin hukassa. kukaan järkevä ei voi tukiaisesta pitää, teinit ja luuserit kylläkin 🙂

Paskaa koko rahalla,tuottaja kiljuu kännissä lavan reunalla ja toi läski vetää nauhan päälle todella tyylikkäästi,huulet ei synkannut laulun mukaan ja vaikka tota oli studiossa hinkattu niin jälki oli todella paskaa. Ei ymmärrä.

mitä se tuija riehui siel lavalla? ei tainnu selvänä olla sekään.. vai oliko se tanssityttö?
harmi kun ei oikeen saanu mitään selvää ”laulusta” kun nää humalaiset nuoret miehet veti roolia ja huusivat rumia.

Huhhuh. Ainoa joka huusi jeee oli tuija järvinen itse 😀

Varmaan edes Movetronin tyypit oikeasti fanittaa…Tuksu ei vaan tajua mitä on sarkasmi yms. musta huumori jota hänen kustannuksellaan harrastetaan. Tyhmä kun on niin luulee että kaikki huomio on hyvästä tai ainakin siihen muotoon sen päässään taivuttaa. Ja menestyksestä Johanna ei tiedä yhtään mitään…

Hahhah, voi vitsi mikä pelle toi on! Nauhalta tuli hoilotus ja yleisö nauroi pelle-isabellaa. Mitä muuta sitä voi ku nauraa ja keskaria näyttää, täysin taidoton, kyvytön, aivoton ja älytön.

Snälla, lilla Johanna! On hyvä, että edes itse uskot noin. Nämähän eivät kuitenkaan ole uskonasioita. Kuulijakuntasi sen kyllä tietää.

Tuota….mahtaiskohan sitä videokuvaa esityksestä muutkin nähdä. Haluaisin vaan tarkistaa, että olinko siellä missä piti olla. Jos olin kalajoella, kuten luulin, niin kyllä esitys oli lähinnä surkuhupaisa. Yleisöllä meni lähinnä festarifiilis ohi, kun tuksu tuli esittämään numeronsa. Kyllä yleisö ainakin toivotti tuksulle hyvää kotimatkaa ja olisi saanut kotimatka alkaa ennen esitystä.
Järjestäjän olis pitäny miettiä kahdesti haluaako pilata ihmisten fiiliksen.
Kyllä varmaan samaan kuvaan halukkaita oli, mutta luuletko, että se tarkoittaa sitä mitä luulet.

Kannattaa pitää mielessä että johanna EI laulanut kalajoella. Laulu tuli äänitteeltä jota on raakaversiosta päätellen muokattu ankarasti jos joku väitää laulun keikalla kuulostaneen hyvältä. Mahtanut siellä tuijan studiolla koneet käydä kuumana kun jossun laulua on jouduttu petrailemaan… On muuten komea paskahuusin seinällä töi dollsien 2009 kalenteri…

Olin paikalla ja täytyy kyllä sanoa, että hyvin Tuksu veti, se osaa ihan laulaa uskokaa tai älkää!!!

Niin varmaan… On näitä Tuksun ”korjauksia” kuultu ennenkin. Ennemmin uskon sivustakatsojaa kuin huomiotahakevaa blondia.

Oma kommentti