Tukiaisen häiden karmea päätös: Arto itki maassa mahallaan!

Arto Länsman ja Johanna TukiainenLauantaina Saariselällä juhlittiin Johanna Tukiaisen ja Arto Länsmanin häitä. Pari sai toisensa, vaikka vaiherikkaat käänteet ja Facebook-erot antoivatkin olettaa välillä muuta.

Häätilaisuus Kakslauttasen Jääkirkossa oli idyllinen ja häävieraat siirtyivät juhlimaan Saariselän Tunturihotellille. Kaikki ei kuitenkaan tainnut päättyä aivan käsikirjoituksen mukaan, sillä noin kahden aikaan yöllä sulhanen bongattiin Lutto-nimisen baarin edestä mahallaan makaamasta. Artolla ei ollut edes ulkotakkia päällään, hänellä oli kasvot maata kohden ja kädet kasvoilla. Arto näytti itkeneeltä ja varsin murtuneelta.

Paikalle tuli pian myös Arton useita tuttavia hänestä huolehtimaan.

Mitä oli lopulta tapahtunut, siitä ei ole toistaiseksi tietoa. Hymy sai aiheesta useita vinkkejä, joissa oltiin Arton tilasta huolissaan. Upeiden häiden päätteeksi näky oli monen mielestä varsin lohduton.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Johanna Tukiainen, Arto Länsman

Kommentit

Arto: kannattaa vaan dokata enemmän viinaa ettei pääse pää selviämään! Sinä et tule kestämään Tuksua selvinpäin, ja ero olisi häpeä. Siispä ei kun aamusta vaan aina dokaamaan!

oikeessa oot rippipappi Kekkosen aikaan ois viety saunan taa

Johanna on tuossa kuvassa oikeasti kaunis, muistuttaa jopa vähän Marilyniä.

Tunkin elekielestä näkee,ettei siedä ukkonsa pussailua,vai mitä voi päätellä videosta,jossa ovat kirkon edessä ja aatu pussaa tunkkia poskelle.Vlittömästi morsian vetäyty kauemmas.ja ei ole eka kerta.Aatu veti varmaa siks maihin,kun tajus,et tunkki meni vaan julkisuuden takia naimisii.

Jos Tussu sanoi: tämä oli tässä. Seiska maksoi rahat ja huomenna voimmekin erota. Eihän tuossa mistään rakkaudesta ole kyse ollutkaan.

tää on päivän selvää mitä tapahtu …..arto näki tuksun eka kertaa alasti 🙂

Toivottavasti Tuksu ei tuhoa Arton elämää peruuttamattomasti.Mitätöinut,haukkunut kaiken aikaa.Resukkahan Arto on tuon painostuksen alla.Toivottavasti Tuksukin tajuaisi ettei ole yhtään Artsia parempi!

Jos tuo 30 donaa jne on tosi niin ei ihme että ukkoa itkettää 😀

Onnesta se Artsi itki. Nyt on kaikki niin hyvin. Oma prinsessa ja valtakunta.

ONKO TOTTA, vellovat huhut että Tuksua uhkasi Seiskan taholta 30 000 e ja Tv5 taholta 50 000 e sakko, jos häitä ei olisi tullut?????

Artolla on kaikki syyt itkeä, hänet on Tuksun toimmesta tehdyllä sopimuksella median kanssa ”pakotettu” Tuksun kanssa naimisiin, muuten ois jääneet palkkiot saamatta.
Mitäs meni hyväksymään sopimuksn, sitä saa mitä tilaa.
Mutta hei Artsi, mene ja laita ero vireille ja kohta oot taas vapaa mies.
Ei mitään menetetty.
Jos oikeesti rakastat tuota naista, niin sitten on huono.
Mutta kyllä se unohtuu siitä ajan kanssa.
Onnea matkaan.

Mikä ihmme saa jätkät narahtaan tuollaseen…? Käsittämätöntä vaikka ne ajattelis väärällä ruumiinosalla…

Seiskan häänumero boikottiin ensi torstaina!

Artsille ilmeisesti tuli jokin valonpilkahdus viikojen ryyppäämisen jälkeen ja se jotenkin yliluonnollisesti tajus kännipäässään että mitä on tullut tehtyä. Ja sitten vielä jos perverssi Kanerva halus panna tuksua niin on mies todella sekaisin pitäs pakkoerottaa ja viedä lataamoon ennen kuin toteuttaa sairaat perversionsa!

Voi raukkoja,naurunalaiseksi ovat ittensä laittaneet,me raukat luetaan lööppejä,woi meitäkin!

Kyllä minuakin itkettäisi hänen asemassaan. Ei todellakaan käy kateeksi.

BOIGOTOIKAA LEHTIÄ, ÄLKÄÄ OSTAKO TORSTAINA KYSEISTÄ HÄÄ-NUMEROA. SEN LEHDEN TAKIA NÄMÄ ONNETTOMAT VANNOIVAT ”RAKKAUTTAAN” JUMALAN EDESSÄ.

”Miksi tämä Tukiainen on julkkis?”

koska sai suomen ulkoministerin eroamaan.

sen voi laittaa cv:hen

Kyllä ne eroa ennen kesää. Lappi ei ole Miami ei Arto ole macho. Kulisit olivat tähän asti pystyssä mutta tuskin mitään annettavaa enää kansalle… Miltä se akka näytäis 10v jälk.? pelottava…

Eron tullessa kaksi paskaa irtoaa toisistaa ei muuta uutisoitavaa

Arto lempattiin koska molo ei toimi. Tuksu vamppas hääyöksi seiskan toimittajan kiilapojaksi 😉 Siitäkös Arto murtui ja alkoi pillittämään kuin pikku tyttö. Samaa sarjaa koko Pohjois-Suomen ”miehet”..

mitä väliä miten tässä käy,mua ei ainakaan kiinnosta.jossain vaiheessa mielenkiinto hyytyy,ja tuksulle jää ns.luu käteen.aika harva strippari tonne kolmefemmaks saa rahaa ruhonsa esittelystä,ja jotenkin tuntuu ettei yolandalla ihan rahkeet riitä vaikka laihtuisi sata kiloa. jotenkin tulee jerry springer-show mieleen tästä, suomen oma white trash-pariskunta.telkkariin tappelemaan aitolehden ja eskon kanssa, se ois jo jotain.

MOI HYMY LEHTI!
Paljastakaa sivuillanne ennen Seiskan to ilmestymistä miten kaikki meni. Seiskan sivuilla on nyt Tuksun video, missä hän on ryytyneen oloinen ja sanoo että jokainen ostamaan Seiska, jossa kerrotaan kaikki mitä tapahtui. Joten tehkää te palvelus ja paljastakaa kaikki jo aiemmin! Varmasti suhteillanne saatte tietoa, ainakin jos tarjoatte jollekin häävieraalle palkkion ja takaatte että nimi jää salaiseksi.

Ennustan, että ennemmin tai myöhemmin joku kuolee. Jollain napsahtaa lopullisesti. Mutta toivon parasta ja pelkkää hyvää heille!

itki pientä munaansa, ku ei tuksun norsuliin mikään riitä..

Miksi mennä naimisiin?Mikään ei muutu.Onko lehdet niin tyhmiä,että maksavat vielä?Kumpikin evvk tapaus.

”Miksi tämä Tukiainen on julkkis?”

koska sai suomen ulkoministerin eroamaan.

sen voi laittaa cv:hen

Mullakin tuli mieleen, että jos Artolla tuli joku kirkas hetki sekavassa ja kännisessä mielessä ja tajusi vihdoin, mihin on polo päänsä pistänyt.

miksi mennä naimisiin kun ei oo rakkautta yhtään senkö takia et pysyis lööpeis ennen juhannusta eropaperit jo jätetty viekää jo tuksutin ammattiauttajalle

Näitä käänteitä saa sitten lukea keltaisesta lehdistöstä tästä maailman tappiin asti….huoh…. Seuraavat episodit on varmaan hääretki jonnekkin, lapsia…juu…ei…, riita-eropaprut sisään-eiku kaikki on taas hyvin, jne……

Onpas Tupsu tytteli lahja ruotsista suomelle!Mihin on unohtunut hyvä maku ja tyylitaju? Ovat vanhemmat kai ylpeitä tyttökatraastaan!? Voihan mauttomuuden huippua!!

Missä ne upeat häät oli pidetty? Miten ne liittyvät turhimon pariskuntaan?

Kyllä muakin itkettäis jos seviäis, että oon naimisissa Tukiaisen kanssa

Oma kommentti