Tukiaisen keikkaohariselitykset joutuivat nyt outoon valoon!

Johanna TukiainenJohanna Tukiaisen piti esiintyä tänään lappeenrantalaisessa autoliikkeessä, mutta vain tovi ennen h-hetkeä yrittäjä sai tekstiviestin kännykkäänsä: Tukiainen oli sairastunut eikä päässytkään tulemaan. Tuksu aiheutti pettymyksen isolle yleisöjoukolle, joka oli häntä tapaamaan saapunut, eikä tilannetta ainakaan paranna se, että Tukiaisen huhuttiin juhlineen edellisenä iltana Helsingin yöelämässä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Lappeenrannan Uutiset.

Nyt Tukiaisen keikkaohariselitykset joutuvat kokonaan uuteen valoon. 39 asteen kuumeen takia keikan Lappeenrannassa tänään perunut Tukiainen on buukattu esiintymään täksi illaksi myös Kangasalla sijaitsevaan Hertta-yökerhoon, mutta sinne hän mitä ilmeisemmin onkin saapumassa paikalle – tupa on jo ainakin täynnä ihmisiä.

Hymy soitti Herttaan klo 22 maissa, jolloin puhelimeen vastannut henkilö kertoi olleensa Tukiaisen kanssa puhelinyhteydessä jo kello kolmen aikaan iltapäivällä. Tuolloin hän jäi siihen uskoon, että Tukiainen onkin kokenut pikatervehtymisen ja pääsee iltakeikalle.

Seuraamme tilannetta ja raportoimme, tekeekö Tukiainen jo toistamiseen oharit – vai onko ihmeparantuminen keuhkoputkentulehduksesta kohdannut neitokaista.

Lisää aiheesta:

https://hymy.fi/tasta-puhutaan/lu-johanna-tukiainen-teki-oharit-yrittaja-menetti-paljon-rahaa

https://hymy.fi/tasta-puhutaan/nain-kavi-tukiaisen-tamaniltaiselle-kangasalan-keikalle

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Johanna Tukiainen

Kommentit

Oma kommentti