Turun terrori-iskusta täpärästi pelastunut Klaus Ristola: Tämä outo havainto on vaivannut mieltä

Klaus Ristola, 67, muistelee Hymylle vuoden 2017 Turun terroripuukotusta, jolloin yksi uhreista menehtyi hänen silmiensä edessä. Juttu on luettavissa Hymyn painetusta lehdestä.

Sen piti olla ihan normaali päiväkävelyreissu Turun keskustassa sijaitsevalle pankkiautomaatille. Elämä on kuitenkin yllätyksellistä, niin hyvässä kuin pahassa. Turkulainen Klaus Ristola oli juuri päässyt kauppatorilla sijaitsevalle Nordean automaatille, kun hän kuuli kovaa kirkumista.

– Aluksi luulin, että siellä on joku polttariporukka pitämässä hauskaa. Sitten äänet muuttuivat sellaisiksi, että mietin, että jollain on nyt kyllä hätä. Käännyin katsomaan huutojen suuntaan ja silloin huomasin ihmisten juoksentelevan edestakaisin, Ristola kertoo Hymylle.

– Eihän niin hirveät muistikuvat unohdu koskaan mielestä. En halua olla jälkiviisas, mutta kyllähän sitä on jotain pakko sanoa. Esimerkiksi sen, että ilman siviilien väliintuloa olisi uhreja tullut varmasti huomattavasti enemmän, sillä puukottajan perään lähteneet ohjasivat hänet pois torin ihmisvilinästä. Virkavaltakin oli eksyksissä siihen saakka, kunnes sivulliset alkoivat ohjata heitä oikeaan suuntaan.

Eräs tapahtumista mieleen jäänyt outo havainto on vaivannut erityisesti Ristolaa.

– Yhdessä vaiheessa laitoin merkille, että eräs ulkomaalaisen näköinen mies kuvasi kännykällä sitä kaikkea hälinää mitä siellä tapahtui. Sitten mies lähti kävelemään ja heitti puhelimen pysäköidyn auton apukuskin puolella olevasta avoimesta ikkunasta sisään ja jatkoi matkaansa. Auto huristi heti tiehensä. Mielestäni aika outoa.

Ristola kertoi havainnostaan aikoinaan myös poliisille.

– Ei siihen oikein kiinnitetty mitään huomiota. Minun mielestäni kuitenkin näytti ihan siltä, kuin tapahtumia olisi dokumentoitu jonkun toimesta.

Teksti:Hymyn toimitus, Kai Merilä
Avainsanat: Klaus Ristola, Turun terrori-isku

Kommentit

Oma kommentti