Uusi matkailutrendi suomalaistenkin mieleen

Tiedätkös sinä jo, mikä on bleisure?

No, otetaan työmatka (business) ja vapaa-ajanmatka (leisure), muussataan ne yhteen ja mitä saadaan? Kasvava trendi matkailussa, bleisure.

Yhä useampi suomalainen yhdistää työmatkaansa ulkomaille joitain lomapäiviä. Nettimatkatoimisto ebookersin markkinointipäällikön Aki Juusolan mukaan bleisure-matkat ovat nyt muodissa.

-Se näkyy meillä kasvaneena kysyntänä asiakaspalvelussa esimerkiksi erillisten kuittien osalta, lentojen paikkavarausten yhdistelyssä sekä hotellivarauksissa. Työmatkalle liittyy myöhemmässä vaiheessa vaikkapa puoliso ja kulut halutaan pitää tarkasti erillään, Juusola sanoo.

-Myös majoituksen tarve muuttuu usein, kun työ muuttuu lomaksi. Matka alkaa esimerkiksi hotellissa, mutta jatkuu vaikkapa vapaa-ajan asunnossa.

Ebookersin Juusolan mukaan työ- ja vapaa-ajanmatkan yhdistämisen yksi houkuttelevimpia puolia on sen kannattavuus sekä työntekijälle että työnantajalle.

-Esimerkiksi maanantaista keskiviikkoon kestävä tiukka työmatka on työnantajalle todennäköisesti kalliimpi kuin vaikkapa perjantaista torstaihin kestävä parilla lomapäivällä tuunattu bleisure-matka.

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: bleisure, loma, matkailu, työmatka

Kommentit

Oma kommentti