Valvontaeläinlääkärin työ on jopa vaarallista: ”Pahimmillaan saat nyrkin tai haulikon otsaan”

Eläinlääkäri Kati Lehtimäki kertoo Hymyn painetussa lehdessä ja näköislehdessä toimittaja Jenna Lehtosen tekemässä jutussa epäkohdista, joita hän on aikaisemmassa työssään valvontaeläinlääkärinä kohdannut.

Hän ilakoi, kun pääsi aloittamaan työnsä. Totuus oli kuitenkin toinen. Vastassa oli huone ja kasa mappeja, jotka olivat täynnä erilaisia ohjeita, kaavakkeita, arkistoituja eläinsuojelukäyntejä ja rästiin jääneitä eläinsuojeluilmoituksia. Niissä riitti luettavaa.

Koiraa pidetään ulkona ketjussa ilman koppia. Omistajat muuttaneet muualle. Kissapopulaatiolla tautiongelmaa. Madotukset hoitamatta. Isoa koiraa ulkoilutetaan auton perässä. Omistaja potkii kissojaan. Pihalla pidetään laihoja hevosia. Metsästä löydetty vasikan raato. Laittomasti tuotuja eläimiä ulkomailta.

Tämän kaltaisia lauseita Lehtimäki silmäili, kun ei muuta voinut. Palkka juoksi, mutta konkretiaan ei päässyt käsiksi. Uutena ja juuri työnsä aloittaneena valvontaeläinlääkärinä hän ei voinut lähteä eläinsuojelutarkastuskeikoille ilman kunnon perehdytystä ja työparia. Suomen Eläinlääkäriliiton suosituksen mukaan sellainen pitäisi aina olla, kun lähtee asiakaskäynnille.

– Pahimmillaan saat nyrkin tai haulikon otsaan ennen kuin ehdit kissaa sanomaan, Lehtimäki kertoo.

Hän oli kertomansa mukaan yhteydessä useampaan eri virastoon ja asiantuntijaan päästäkseen edistämään eläinten asioita työnsä avulla. Turhaan.

Lehtimäen kokemus on se, että valvontaeläinlääkäreiden työn todellisuus on kaukana ihanteesta. Työsarkaa on liian paljon suhteessa apua tarjoavien ammattilaisten määrään, ja samaan aikaan eläinten huonoja oloja jopa hyssytellään.

– Mediassa yleensä revitellään erityisesti maaseudun jutuilla, vaikka ihan samalla tavalla kerrostalokaksiossa asuva perusterve ja työssäkäyvä ihminen voi väsyä kahteen koiraansa. Pääasia on, että jokainen kaltoinkohdeltu eläin saisi nopeasti apua.

Lue juttu Hymystä.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: eläinlääkäri, Kati Lehtimäki

Kommentit

Oma kommentti