Vappu Pimiän missijuonto meni penkin alle – lopussa seurasi emämoka!

Vappu PimiäVappu Pimiä tunnetaan rautaisena juontoammattilaisena, mutta tämäniltainen Miss Suomi -kilpailu tulee jäämään hänen ammattihistoriaansa vähemmän mairittelevana työnäytteenä.

Jo lähetyksen alussa Vappu kompasteli ja takelteli sanoissaan luvattoman paljon. Lukemattomissa suorissa lähetyksissä esiintynyt juontaja tuntui silmin nähden jännittävän pestiään kymmenien missikaunottarien edessä.

Lähetyksen loppuvaiheilla sattunut pieni mokaus sai Vapun hieman piristymään, ja esiin tuli se rempseä Big Brotheristakin tuttu, sanavalmis Vappu. Takeltelut jatkuivat kuitenkin aivan lähetyksen loppuun saakka, ja emämoka tapahtui siinä vaiheessa, kun Vappu kutsui Miss Suomi Pia Pakarista Pia Lavoseksi.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Niina Lavonen, Pia Pakarinen, Vappu Pimiä

Kommentit

Vappu on suomen yksi ylivoimaisin juontaja. Eikä sitä pilaa muutamat takeltelut. Eikä varmasti lopu työt yhden taikka kahdenkaan erehdyksen takia. Vappu=mahtava:)

Jännää, että Vappu ei kehitä ammattitaitoaan millään tavalla, vaan mokailee, unohtelee ja takeltelee samalla tavalla vuodesta toiseen.

Mutta Vapulla on kavereita isoilla kanavilla, joten työpaikka on turvattu, teki mitä tahansa.

Vappu Pimiä ei ole mitään muuta kuin Itä-Helsingin julkkistyrkky, Martinan lapsuudenkaveri, joka väkisin pyrki esille ensin Chat -juontajana (kuinka noloa on olla joku ”chat-juontaja”?) ja siitä sitten radioon ja lopulta televisioon. Täysin turha henkilö.

Vielä joku aika sitten pidin Vappua ihan ykkösjuontajana. Nyt on vaan tainnu käydä niin, että on tullut pikkasen yliannostusta kyseisestä neidosta. Vappua kun on niin kauheesti hehkutettu aina siitä asti kun kilpaili tanssii tähtien kanssa ohjelmassa, että tuntuu niin kuin ois jtn kihahtanut päähän. Jotenkin yli itsevarman oloinen nykyään. Ei se ole paha jos pikkasen lähetyksessä mokailee. On vaan jo niin nähty!

totta se o humalassa joka päivä… ei kai se muuten oo noin tusinablondi

Ei suoran lähetyksen juontaminen mitään helppoa touhua ole. Vappu sopii loistavasti juuri tämäntyyppisiin ohjelmiin. Mutta ei tietenkään tarvi olla joka ohjelmassa säksättämässä kuten Bjurström konsanaan, jottei tule yliannostusta ja pahoinvointia.

Toivottavasti se jäisi myös Vapun viimeiseksi juonnoksi

Ei se lopussa mikään kamala moka ollut, kokonaisuutena minusta meni ihan hyvin.

Liika on liikaa,eikö löydy muita juontajia?!Mutta mieluummin Vappu kuin Vanessa,joka sai juontaa,koska on Kurri(herätti vain myötähäpeää)

Älkää nyt ihmiset. Erehtyminen on inhimillistä. Kyllä tuommoisen asian voi antaa anteeksi. Ei ole niin vakava juttu.

Eikö Suomesta oikeesti löydy muita juontajia kuin tämä?! On alkanut tympiä koko muija…. 😉 =)

Miten ihmeessä tämä Pimiä on edes päässyt juontajaksi? Ei mitään lahjoja. Onnetonta.

En katsele joutavia lehmämarkkinoita mutta samaa mieltä olen monien kanssa vappu pimiästä .Todella ällö ja kyllästyttävä juontaja.

ja toi harakka on jonkusortin juontaja olevinaan. just ja just meni niissä chäteissä ku ei tarvinu ku hölöttää ja kikattaa joka nyt ei oo juontamista pätkääkään nyt sit näissä sen muissa ohjelmissa sama paska jatkunu

Pia Pakarinen aivan loistava voittaja, hieno yllätys!!!! Joensuun vaatimaton ja kaunis tyttö ei mikään tyrkky. Ja taas nähtiin ettei ONNEKSI lehdistön ylivalta ole tässä ratkaiseva tekijä. Samoja tyttöjä pyöritetään kansikuvissa ja kuvitellaan että Suomen kansa olisi ihan tyhmää. Hyvä ettei ollut.

Oma kommentti