Vieläkö muistat Sepi Kumpulaisen – näin Kalevankadun laulava talonmies juhlii viisikymppisiään!

Kalevankadun laulava talonmies Seppo ”Sepi” Kumpulainen elää elämänsä parasta aikaa. Heinäkuun puolivälissä 50 vuotta täyttävän artistin ura on uudessa nousussa.

– Haluan antaa ihmisille ajattelemisen aihetta, Sepi sanoo Hymyn painetussa lehdessä synttärihaastattelussaan.

Helsingin Kalevankadulla talonmiesäitinsä kanssa asunut parikymppinen Sepi vei kasetille äänittämiään lauluja kulman takana olleeseen Fennica-levykauppaan. Siellä kappaleista tykättiin niin paljon, että ne julkaistiin levyllä samana vuonna.

Loppu on historiaa. Armotonta menoa, Mä oon mahtava mies ja muut rallatukset olivat lama-Suomessa myyntimenestys ja niitä soitettiin radiossa ja telkkarissa. Laulaja muistelee päivää, kun ensimmäiset tekijänoikeusrahat tulivat tilille.

-Menin silloiseen Merita-pankkiin nostamaan Teosto-korvaukset. Bruttosumma oli 66 000 markkaa. Verojen jälkeen käteen tuli kolmekymmentätuhatta markkaa. Kaikki ulos kerralla. Se oli elämäni suurin rahasumma. Sulloin takin ja housun taskut täyteen seteleitä. Kaikki ei mahtunut, loput piti panna kirjekuoreen. Se oli mieletön tilanne, olin kuin Roope-setä, Sepi hekottelee muistellessaan vajaan kolmenkymmenen vuoden takaista tapahtumaa.

Sepi viettää synttärijuhliaan 15. heinäkuuta työn merkeissä. Hän lähtee virolaiseen studioon äänittämään uusia kappaleita loppuvuodesta ilmestyvälle levylleen. Samalla reissulla hän heittää muutaman keikan Virossa. Lue Sepin värikkäät muistelosta Hymyn painetusta lehdestä.

Teksti:Hymyn toimitus, Jukka Kaunonen
Kuvat:Kari Pekonen
Avainsanat: Kalevankadun laulava talonmies, laulaja, Sepi Kumpulainen

Kommentit

Oma kommentti