Yleisökato! Jari Sillanpää peruu konserttejaan!

Jari Sillanpää. Kuva: Tommi Tuomi/Otavamedia

Lipunmyynti ei vedä Jari Sillanpään juhlakiertueelle.

Seuraelämää Jari Sillanpää

Jari Sillanpään 30-vuotisjuhlakiertue on vaikeuksissa. Jo kaksi konserttia on jouduttu perumaan kehnon lipunmyynnin vuoksi.

– Valitettavasti joudumme ilmoittamaan, että Jari Sillanpää – 30 vuotta estradilla -kiertueen seuraavat konsertit ovat peruttu, alkaa tiedote sosiaalisessa mediassa.

Peruttuja konsertteja on jo kaksi. Ne ovat 6. toukokuuta konsertti Mikkelissä ja 7. toukokuuta Raumalla.

– Päätös ei ollut helppo, mutta konserttituotannon kulut – kuten kuusihenkinen livebändi, tekniikka, tapahtumapaikan vuokra, logistiikka ja markkinointi – ovat merkittäviä, Sillanpään tiedotuksessa todetaan.

– Tällaisen kokonaisuuden järjestäminen vaatii riittävän yleisöpohjan jo ennakkoon, jotta riski ei muodostu liian suureksi artistille ja tuotannolle.

Sillanpää pahoittelee.

– Olemme todella pahoillamme tilanteesta ja toivomme näkevämme teidät jollain toisella paikkakunnalla kiertueen aikana.

– Jo ostetut liput palautetaan Lippu.fi:n kautta.

Sillanpää vakuuttelee, että muut juhlakiertueen konsertit toteutuvat.

– Kaikki muut kiertueen konsertit toteutuvat suunnitellusti – nähdään keikoilla!

Jari Sillanpää. Kuva: PEKKA NIEMINEN/Otavamedia

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Jari Sillanpää, juhla, juhlakonsertti, kiertue, lipunmyynti, perui, peruuntuminen

Kommentit

Oma kommentti